Halu auttaa Haitia on maailmalla suuri, mikä on hieno asia. Tuen perille viennissä on kuitenkin ollut kitkaa. Kansainväliseen avustamiseen pitää saada nykyistä selkeämpi toimintamalli.
Maanjäristyksen Haitille aiheuttamalle katastrofille ei löydy lähihistoriasta vertaa, arvioi SPR:n viestintäjohtaja Hannu-Pekka Laiho Kalevassa keskiviikkona. Vaikka uhrien määrä oli esimerkiksi Kaakkois-Aasian tsunamissa samaa luokkaa tai suurempi, nyt yksi kokonainen maa on lyöty raunioiksi pitkäksi aikaa.
Vielä yli viikko luonnonmullistuksen jälkeen järistys vaatii uhreja, kun loukkaantuneita menehtyy. Mitä hitaammin apu ehtii perille, sitä korkeammaksi uhriluku nousee. Myös kulkutautien ja väkivallan riski kasvaa.
On erinomaista, että sekä valtioiden että kansalaisten auttamishalu on herännyt. Se on välttämätöntä haitilaisten kärsimysten lievityksessä. Nyt avun toimitus perille ei vain saisi takerrella. Tämä ongelma on kuitenkin ehtinyt tulla jo vastaan.
Apua tulee saarelle maitse, meritse ja ilmateitse ja pääsee perillekin, mutta ei nin sujuvasti ja nopeasti kuin tarve olisi. Tämä on jo johtanut avustajien eripuraan, viimeiseen asiaan, jota nyt kaivattaisiin.
Alusta alkaen on ollut kaksi tahoa, joilla on erityisen suuri vastuu uhrien auttamisesta. Nämä ovat lähellä sijaitseva Yhdysvallat sekä YK. Sitten on joukko suuria ja pieniä kansainvälisiä järjestöjä, jotka tuovat työhön oman arvokkaan panoksensa.
Arvostelun kohteeksi on joutunut nimenomaan Yhdysvallat. Sen on väitetty lähteneen avustustyöhön omat intressit mielessään. Mieliä on kuohuttanut esimerkiksi tieto, jonka mukaan amerikkalaiset ovat vaikeuttaneet muiden maiden avustuslentojen tuloa Haitiin.
Ei ole yllätys, että arvostelijoiden kärjessä on kaksi vasemmistolaista poliittista johtajaa, Venezuelan Hugo Chavez ja Nicaraguan Daniel Ortega. Kärkevää kritiikkiä on kuitenkin tullut myös arvostetulta Lääkärit ilman rajoja -järjestöltä. Suomessa Kirkon Ulkomaanavun johto on arvostellut Yhdysvaltain tapaa pudottaa apua summittaisesti sotilaskoneista ja kuorma-autoista.
Silti parempi puolittainkin onnistuva avustus kuin apua ollenkaan.
Kyseenalaisimpiin hyvän tahdon eleisiin kuuluu se, miten Haitista on alettu hätäisesti adoptoida orvoiksi jääneitä lapsia. Heitä on jo kuljetettu maasta joukoittain selvittämättä, onko vanhempien sijasta muita omaisia elossa. Toiminta muistuttaa ihmisryöstöjä.
YK:n avustustyötä lamautti heti alussa se, että järistys surmasi satoja maailmanjärjestön saarella olevia ihmisiä ja tuhosi sen rakennuksia. Sekin on vahvistanut Yhdysvaltain roolia avustustyössä. Yhdysvaltain resurssit ja avun mobilisointikyky ovat ylipäätään omaa luokkaansa.
Avustustoiminnan johto kuuluisi toisaalta luontevasti maailmanjärjestö YK:lle. Sen omia voimavaroja, kalustoa ja ihmisiä on kuitenkin rajallisesti. Kun nopeus on tärkeintä, YK ei valitettavasti ole parhaimmillaan, vaikka sillä on oma humanitaarisen avun koordinointitoimistonsa OCHA. Haitin tulevan jälleenrakennuksessa johtajan rooli sopii kuitenkin YK:lle eikä Yhdysvalloille.
Jokainen luonnonkatastrofi on omanlaisensa, siksi avustusoperaatioihin ei voi koskaan varautua niin, että asiat sujuisivat ongelmitta. Nykyistä selvemmät avustamisen pelisäännöt ovat kuitenkin tarpeen.
Katastrofien myönteinen seuraus on, että ne vahvistavat maailmassa yhteen hiileen puhaltamisen henkeä. Sen hengen pohjalta avustusjärjestelmäkin voidaan uudistaa.