Haitin kaaok­seen saatiin hiven jär­jes­tys­tä

Haitin runsaan kuukauden mittaiseen kaaokseen saatiin tänään järjestystä, kun maan hallituksen sotilaat ja kansainväliset joukot aloittivat partioinnin pääkaupunki Port-au-Princen kaduilla. Samaan aikaan kapinalliset valmistautuivat lähtemään kaupungista.

Pääkaupungin slummeista kuului kuitenkin vielä hajanaista ammuskelua. Automaattiasein ja viidakkoveitsin aseistautuneet entisen presidentti Aristiden kannattajat pitivät edelleen hallussaan joitain alueita.

Pankit olivat pääkaupungissa avoinna ensimmäistä kertaa pariin viikkoon. Hallituslähteiden mukaan runsaan kuukauden kestäneet yhteenotot ovat maksaneet Haitille liki 300 miljoonaa dollaria (runsaat 245 miljonaa euroa). Summa vastaa maan koko vuoden budjettia.

Kolmihenkinen Haitin tulevaisuutta pohtiva ryhmä piti tänään ensimmäisen kokouksensa. Ryhmän tehtävänä on koota komitea, joka nimeää maalle pääministerin ja hallituksen.

Haitin ex-presidentin Jean-Bertrand Aristiden oleskelu Keski-Afrikan tasavallassa jatkuu vielä ainakin kuukauden, sillä Etelä-Afrikka ei ehdi vielä käsitellä hänen mahdollista turvapaikkapyyntöään.

Ilmoita asiavirheestä