Haitaria nostettiin miesvoimin 1970- ja 1980-luvuilla Suomessa ravintoloista ja tanssilavoilta konserttisaleihin. Silloin ei ollut lainkaan yhdentekevää, millä nimellä soitinta kutsui.
Vakavan taiteilijan sylissä lepäsi ainoastaan harmonikka. Hanuriksi tai haitariksi puhutteleminen todisti vähintäänkin moukkamaisesta ymmärtämättömyydestä. Melodiabasso oli tehnyt mahdolliseksi sen, että harmonikalla saattoi taivutella myös "taidemusiikkia" laidasta laitaan.
Sunnuntaina Oulun Pateniemessä ei haittaa, millä nimellä rakasta lasta kutsuu. Veteraanisoittajien piirissä haitaria voi yhä pitää yleisnimityksenä, mutta hanuri on hyvä kompromissi.
Oulun seudun hanuristit kokoavat Honkapirtillä voimansa yhteen. Lavalle kipuaa yli kolmekymmentä soittajaa neljästä eri harrastuspiiristä, jotka ovat Segnoset, Kellon hanuripartio, Kiimingin hanurikerho ja Patelan Tupasoittajat.
Edellinen vastaavanlainen yhteiskonsertti kuultiin marraskuun lopulla Oulunsalo-talossa. Se saavutti suuren suosion. Yleisöä tuli niin paljon, että tuolit ja tila loppuivat kesken.
Kuulosti niin komialta
"Meillä oli kesällä Rokualla rytmimusiikin leiriviikko. Vedimme silloin myös tanssit. Yleisön joukosta tuli toive, että esiintyisimme joskus vähän isommallakin hanuristiporukalla, koska sellaista ei näillä alueilla koskaan tapahdu", selvittää tunnettu oululainen veteraanihanuristi Vilho Virranmäki, 65. Hän on ollut yhteiskonserttien suunnittelussa mukana alusta saakka.
Virranmäki on soittanut hanuria viitisenkymmentä vuotta. Hänellä on myös oma tanssiyhtye, 1972 perustettu Alaska, joka yhä esiintyy tarpeen vaatiessa.
"Minun lapsuudessani Posiolla asui Karjalasta siirtyneitä ihmisiä. Naapurillani oli tapana soudella velipoikiensa kanssa kesäiltaisin järvellä ja soitella hanuria", Virranmäki muistelee.
"Soitto kuulosti niin komialta, että halusin kokeilla itsekin. 13 vuoden ikäisenä se sitten tapahtui. Virallista oppia en ole saanut miltään suunnalta. Hanurikerhossa vasta olen nuottiasioita ja muita teknisiä juttuja selvitellyt."
"Olisin tietysti halunnut opetusta, jos sitä olisi ollut tarjolla. Rippikouluaikana tapasin erään taitavan muusikon, joka olisi voinut minua neuvoa, mutta hänen pääasiallisena harrastuksenaan oli kuningas alkoholi. Sen takia tunneilla käynti loppui alkuunsa."
Ukkoutumista vastaan
Tv-sarjan kanttori Piiparisen pöhnäisestä hahmosta Vilho Virranmäki tunnistaa paljon tuttua keikkavuosiltaan.
"Kyllä siinä on totuuden jyvääkin joukossa. 1960-luvulla orkesteri saattoi olla enemmän kännissä kuin tanssiva yleisö. Tänä päivänä yleisö on tosi fiksua ja innokasta. Enää ei juoda nurkan takana pullosta taskulämmintä. Humalaista orkesteria ei varsinkaan hyväksytä. Rock-konserteissa tilanne on toinen."
Virranmäkeä vähän huolettaa, että perinteinen hanuripartiotoiminta on Oulun alueella päässyt ukkoutumaan. Honkapirtin konsertissakin soittajat ovat pääosin eläkeläisiä.
"Suomen Rytmimusiikin ystävät ry:n piirissä olemme kovasti pohtineet, miten saisimme houkutelluksi nuorempaa väkeä mukaan. Oulunsalossa järjestetään joka kesä leiri, jolla kurssitetaan nuoria, mutta enemmän he tahtovat kallistua kitarapuolelle."
"Eläkeläisillä harrastaminen suuntautuu kuoroihin, ja soittajat eivät ole kovin innokkaasti lähteneet hanurikerhoihin. Mutta on tällä ukkoutuneella puolellakin harrastus silti selvästi lisääntynyt sinä aikana, kun itse olen ollut toiminnassa mukana."
Monet konsertissa esiintyvistä hanuristeista soittavat edelleen korvakuulolta.
"Siinä tapahtuu ikään kuin kulttuuriperinnön siirtoa. Kaikkiin kappaleisiin ei välttämättä edes löydy nuotteja helpolla."
Sunnuntain konsertin ohjelmassa on takavuosien iskusäveliä suosituimmasta päästä; sellaisia kuin Kirje sieltä jostakin, Sulamith, Pelimannin jäähyväiset, Juntusrannan muistoja, Kukkia Andeilta ja Valssi menneitä ajoilta.
Retrohenkisyydestä huolimatta Virranmäki uskoo konsertin voivan kiinnostaa niitäkin, joiden arkipäivä rokkaa toisella tavalla. Tietynlainen nuori väki kuuntelee myös vanhaa.
Tunnelmallinen ja muistorikas harmonikkakonsertti Pateniemen Honkapirtillä sunnuntaina 13.1.
kello 14.
Seuraava konsertti sunnuntaina 10.2. Ylikylän koululla Kiimingissä. Oijärven Sampolassa soitetaan 23.3.