Hailuodon kunta tarjoaa alle 16-vuotiaille ilmaisen rokotteen TBE-viruksen aiheuttamaa puutiaisaivokuumetta eli Kumlingen tautia vastaan.
Vuonna 1996 tai sen jälkeen syntyneet lapset saavat rokotteen kunnanvaltuuston päätöksellä kunnan maksamana. Lisäksi muut voivat saada rokotteen Hailuotoon saapuvasta rokotebussista maksullisena. Rokotteen hinta on 50 euroa.
Rokotebussi on Hailuodossa ensimmäisen kerran Sale-kaupan pihalla keskiviikkona 23.5. osoitteessa Luovontie 136 klo 09.15 - 12.00 välisen ajan. Seuraavan kerran rokotebussi saapuu Hailuotoon 13.6.
Hailuodon kunta tekee yhteistyötä koulujen kanssa, jotta rokotukset etenisivät sujuvasti.
– Opettajat ovat jakaneet oppilaille kotiin vietäväksi esitteitä rokotusmahdollisuudesta. Rokotuksen jouhevan sujumisen takaamiseksi opettajat jakavat etukäteen rokotuskortteja oppilaille kotona valmiiksi täytettäväksi. Rokotuskortti on oltava mukana rokotebussista rokotetta haettaessa, kertoo Hailuodon kunnan vt. perusturvajohtaja Aila Alasalmi.
Rokotusta puutiaisaivotulehdusta vastaan suositellaan otettavaksi viimeistään toukokuussa, jotta suoja ehditään saada ennen puutiaiskauden alkua.