Oulu Huppupäisen nuoren miehen sormet tanssivat jäkälässä. Ykkösluokan raaka-ainelaatikkoon ei saa jäädä turhia roskia ja Joel Nurkkala tietää sen. Alkuiltapäivästä Hailuodon maisemassa vihreitä kukintoja keräävän pojan selkää kolottaa jo hiukan, mutta vauhti ei silti hidastu. Urakkapalkka on 1,74 euroa laatikolta ja se houkuttaa tarkkuuden lisäksi tiukkaan tahtiin.
"Viikon olen ollut töissä. Aluksi oli raskasta, mutta nyt sujuu jo paremmin. Tehtiin ensimmäisinä päivinä liiankin huolellisesti näitä hommia ja yhden laatikon keräämiseen kului ihan älyttömästi aikaa", nuori mies sanoo.
Nurkkalan työnantaja on vuonna 1985 perustettu Polar-Moos Oy, jonka päämaja on vain muutaman kilometrin päässä saaren kirkonkylällä. Yritys kauppaa raaka-ainejäkälää saksankielisen Euroopan hautausmaakäyttöön sekä värjättävän jäkälän raaka-aineeksi. Lisäksi Viroon sijoittuneessa tytäryhtiössä Polar-Deco Oü:ssä tuotetaan valmiita jäkäläkoristeita.
Toukokuussa aloitettu keruu on tänä kesänä sujunut hyvää vauhtia pontevan työvoiman ansiosta. Polar Moosia luotsaava Markku Sipola korostaa kuitenkin, etteivät jäkälävuodet eroa kovasti toisistaan. "Kyse on ennen muuta siitä, miten tuote saadaan myytyä. Tänä vuonna vaikuttaa ihan tavalliselta. Viime vuosihan oli hyvä ja sitä ennen oli kolme huonoa", hän toteaa.
Vaalalaisen Nord-Moos Oy:n Markku Heikonen olisi puolestaan toivonut jäkälänkeruusään olevan hiukan kuivempi, sillä nyt raaka-aineen kuivattamiseen on kulunut runsaasti aikaa. Kauppa on kuitenkin Vaalassakin käynyt.
"Sen verran, että eteen päin päästään taas", Heikonen toteaa.
Jalostus askarruttaa
Hailuodon palleroporojäkälää on kerätty myyntiin jo 1930-luvulta alkaen. Vuosien aikana markkinat ovat muuttuneet ja tuotannon on täytynyt sopeutua. Huippuvuonna 1972 raaka-ainekartonkeja kaupattiin Keski-Euroopan hautausmaille yli 500 000 kappaletta vuosittain. Nyt määrä on pudonnut 100 000:een.
"Työ tehdään käsin ja se on vaativaa ja kallista, siksi tuotetta ei voi myydä aivan halvalla. Hautausmailla on alettu käyttää vaihtoehtoisia materiaaleja, esimerkiksi kuusen havuja",Sipola kertoo.
Polar-Moosissa onkin jouduttu miettimään, miten raaka-ainemarkkinoiden kutistumiseen voidaan vastata.
"Jos värjätyn jäkälän käyttö ei olisi yleistynyt, niin emme varmasti olisi tässä", Sipola toteaa ja kertoo, että toiminnan monipuolistamista pohditaan edelleen. Sipolan mukaan yritys on ollut jalostuspuolella aluksi liikkeellä resursseihinsa nähden hiukan liian suurilla siivillä.
"Eestissä aloitettu jalostustoiminta on ollut kovaa. Seppeleiden myynti on vaikeaa saada kannattavaksi, vaikka tuotantokustannukset Virossa ovat alhaisemmat. Raaka-ainejäkälän hinta alkaa onneksi olla nyt kohdallaan", hän toteaa.
Työn hinta huolena
Jäkälää tuotetaan myös Norjassa ja Ruotsissa sekä Venäjällä. Sipolan yritys on kuitenkin hyvissä kilpailuasemissa ja sillä on hallussaan liki puolet markkinoista. Pahimpia kilpailijoita ovat yrittäjän mukaan Ruotsin halpahintainen jäkälä ja pimeä halpa työvoima.
"Ruotsissa toiminta oli vuoteen 1995 saakka jokamiehen oikeuksien piirissä ja siksi puolalaiset kävivät keräämässä jäkälää halvalla. Nyt Ruotsissakin tarvitaan luvat ja yrittäjän tulisi maksaa lakisääteiset sosiaaliturva- ja eläkemaksut kuten meillä. Käytännöt eivät kuitenkaan ole muuttuneet ja siksi Ruotsista tulee edelleen halpaa jäkälää, joka pystyy kilpailemaan markkinoilla", Sipola selittää.
Markku Heikonen valittelee niin ikään Suomen korkeita työvoimakustannuksia ja syrjäisyyttä.
"Esimerkiksi puolalaiset tekevät työtä niin halvalla, ettei jalostus täällä kannata. Lisäksi rahti Suomesta nostaa kustannuksia huimasti", hän sanoo.
Käsityönä kerättävän jäkälän tuotannossa suuri osa kustannuksista muodostuukin palkoista ja niiden sivukuluista. Polar-Moosin kilpailuasemaa helpottaa hallituksen vuonna 2002 20 kunnassa aloittama kolmevuotinen sotu-kokeilu, jonka tarkoituksena on työllisyyden nosto ja ylläpitäminen syrjäisillä seuduilla. Hailuotolaiset työnantajat vapautettiin vuoden 2003 alusta alkaen työntekijöiden sosiaaliturvamaksujen maksamisesta.
Sipola on tyytyväinen, sillä kokeilun ansiosta firman kassaan kilahtaa nyt ylimääräiset 9000 euroa vuosittain.
"Alkuperäinen idea uusien vakituisten työpaikkojen luomisesta ei kuitenkaan tällaisella sesonkiluonteisella alalla toteudu", hän toteaa.