Muutama tuttava on kertonut joutuneensa jo tietyn rytmin mukaan toistuvan houkutusyrityksen kohteeksi. Ensin kohteelle kerrotaan, kuinka fiksu hän on. Hän on herättänyt myönteistä huomiota. Hänellä on selvästikin hyviä, oikeansuuntaisia ajatuksia. Lyhyen esipuheen jälkeen kysytään suostumusta.
Seuraavat kunnallisvaalit käydään puolen vuoden kuluttua, sunnuntaina 26.10. Niihin pitää löytyä hyviä ehdokkaita.
Me vaaliuurnilla käymään tottuneet voimmekin toivottaa värväreille menestystä. Mitä parempia tarjokkaita saatte, sen mukavampi äänestää. Uusille, teräville ja tarmokkaille päättäjille on tilausta. Tietysti, kokemustakin tarvitaan. Eiköhän vain riittävä määrä valtuustotyössään hyvin onnistuneita suostu pyrkimään jatkoon. Joukkopakoa ei tarvitse pelätä. Ja hyvä niin, sanon ihan vilpittömästi.
Valittavien yhteismäärää ei vielä tiedä kukaan. Valtuustojen koot vaihtelevat kuntien väkiluvun mukaan. Lähtökohtana on toukokuun lopun tilanne. Alle 2 000 asukkaan kuntiin valitaan 17 valtuutettua, mutta pieni kunta voi päättää, että 13 tai 15 valtuutettua riittää. Suurimmillaan valtuustojen koko on yli 400 000 asukkaan kunnassa, johon valitaan 85 valtuutettua. Siinä sarjassa Suomessa on vain yksi kaupunki.
Vuoden 2004 vaaleissa valtuutettuja valittiin kaikkiaan 11 966. Ensi syksynä paikkoja on noin 1 500 vähemmän. Se ei johdu kuntien väkilukujen kutistumisesta vaan kuntaliitoksista. Valtuutettujen määrä suhteutettuna väkilukuun pienenee hieman kunnan koon kasvaessa.
Tämän vuoden alussa kuntia oli 415. Vuoden 2009 alusta toteutuu ennätysmäärä liitoksia. Kuntien määrä kutistuu näillä näkymin 67:llä, jolloin valtuusto valitaan 348 kuntaan.
Hyvin yleinen on epäily, että isompaan liittyvän pikkukunnan alue jää uudessa yksikössä äänettömäksi yhtiömieheksi. Tilastot kertovat toista. Liittyvän pienen kunnan alue on usein suhteellisesti parhaiten edustettuna uudessa valtuustossa. Äänten keskittämisen voima tunnetaan.
Silti joku voi muistuttaa, että itsenäisenä pysyttäytyvässä kunnassa jokainen valtuutettu valitaan sen omalta alueelta. Tosi on. Liittymiseen vaikuttavatkin pääosin muut syyt kuin valtuutettujen määrät. Ja onhan niinkin, että jokaisen päättäjän, niin luottamushenkilön kuin virkamiehenkin, pitää katsoa pitäjän jokaisen alueen etua.
Kehitykseltään yhä selkeämmin kahtia jakautuvassa Suomessa kunnallisten päättäjien haasteetkin eriytyvät. Jossakin painiskellaan positiivisten ongelmien kanssa. On löydettävä rahaa uusiin kouluihin ja päiväkoteihin, on kaavoitettava asuinalueita kasvavalle väkimäärälle.
Jossakin toisaalla pohdiskellaan, kuinka turvata vähenevän ja samalla vanhenevan väestön palvelut. Niillä alueilla kunnat voivat yrittää selvitä liittoutumalla. Jos aktiiviväestöä kuitenkin liukenee myös naapurikunnista ja vain ikäihmisiä jää jäljelle, pulmat eivät katoa niitä jakamallakaan.
On niin helppoa sanoa ulkoapäin, että kehittäkää elinkeinotoimintaanne. Jos maankuoren alta ei ole tutkimuksista huolimatta löytynyt mineraaleja eikä alueella ole erityisen kiehtovia matkailukohteita, vaikeudet voivat olla suuria. Ennen maa- ja metsätalous kantoi tuollaisiakin alueita. Enää sen voima ei riitä.
Kuntapäättäjien kuuluu olla rohkeita, joten myös radikaaleja päätöksiä pitää uskaltaa tehdä. Myös optimismia tarvitaan, mutta turhien toiveiden varaan rakentamisesta tuskin koituu mitään hyvää.
***
Rakentamisen ennakoidaan hidastuvan rajusti ensi vuonna. Ylikuumenemista seuraa aina notkahdus. Kuntien ja valtion kannattaa hyödyntää valppaasti mahdollista suhdanteen tuomaa hintaetua.