Äkkinäinen voisi laskea, ettei eläminen kannata. Lapsuuden unelma-ammattini oli tehdä ruokaa. Siis ei valmistaa, vaan tuottaa ainoaa asiaa, jota me ihmiset veden lisäksi tarvitsemme elääksemme.
Olisin halunnut viljellä viljaa, kasvattaa lehmiä, tuottaa lihaa ja munia. Minulla oli kuitenkin omituinen luonnehäiriö: tykkäsin koulusta. Keskiarvo velvoitti lukemaan sitä ja tuota.
Nyt huomaan, että hyvin kävi. Tässä yhteydessä voisi jopa sanoa, että valitettavasti kävi hyvin. Uutisissa on laskettu, kuinka paljon viljelijät tekevät tappiota päivässä. Kalevan (16.7.) haastattelema suurtilallinen laski maksavansa siitä, että tekee työtä.
Matkapuhelinten ja uutisten tekeminen on kannattavaa, mutta ei ruuan, jota ilman ei kukaan elä kauan. Elämä ei kuitenkaan olisi elämää, jos se olisi yksiselitteistä, helppoa tai kivutonta. Siksi tämäkin lienee monimutkaista.
Maanviljelijöiden murheet johtuvat nyt tuotantokustannuksista, eli polttoaineesta, sähköstä, palkoista, rehusta ja jopa apulannasta. Ne maksavat niin paljon, ettei nautaa kannata kasvattaa myytäväksi.
Pitkään jatkunut murhe tottelee tiettävästi nimiä uusklassinen taloustiede ja vapaakauppa. Munia, viljaa ja lihaa kannattaa edelleen tuottaa, mutta jossakin muualla kuin Suomessa.
Lisääntyvän vapaakaupan ansiosta ruokaa voi myös tuoda Suomeen aina vain kauempaa ilman ylimääräisiä maksuja. Ilman niitä kaukanakin kasvatettu ruoka voi olla halvempaa kuin Suomessa kasvatettu. Tunnetuin vapaakauppa-alue on Euroopan unioni.
Venäjä ui vastavirtaan ja aikoo kehittää omaa sahateollisuuttaan pyytämällä maasta vietävästä puusta niin sanottua puutullia. Siksi venäläisestä puusta tulee ulkomaalaisille niin kallista, että kaikki puut jäävät maahan omiksi tarpeiksi. Siten he pakottavat itsensä perustamaan omia sahoja ja tehtaita.
Venäjän toiminta on kauhistus vapaakauppauskovaisille. Tuntuisi kuitenkin siltä, että mekin voisimme asettaa tuontiruualle maksuja. Tässä kohtaa vastakkain asettuvat maalaisjärki ja taloustiede.
Aikoinaan kävin lehtikuvaajan kanssa leikkisästi etsimässä maalaisjärkeä Temmeksellä. Kevennysjutun johtopäätös taisi olla, että maalaisjärki elää yhä siellä, maaseudulla, mutta laajemmin yhteiskunnasta se on lakkautettu.
Tiedä häntä, mutta nyt minä lähden etsimään Seitsemää veljestä, enkä enää aio kiivetä tämän sivun alahelmaan kuikistelemaan. Veljekset taisivat mennä Impivaaraan, jonnekin Hämeen ja Uudenmaan rajamaille. Ehkä he odottavat siellä nykyajan kulkijaa.
Siellä tai Ryysyrannan Joosepin pontikkapoluilla Kainuussa tavataan, hymyillään silloin!