Harri Holkerin keskeinen tavoite 1970-luvulla oli suhteiden parantaminen presidentti Urho Kekkoseen. Siinä hän myös onnistui, ja kokoomus asettui tukemaan Kekkosen uudelleenvalintaa kahdesti.
Samalla kokoomuksen sisällä käytiin kamppailua arvokonservatiivisen koti-uskonto-isänmaa -linjan ja uudistushaluisempien poliitikkojen välillä. Välittäjäksi joutunut Holkeri ei nuorten leiriin siirtynyt.
Vuoden 1968 presidentinvaaleissa välit presidenttiin olivat huonot. Vuonna 1972 kokoomus hyväksyi riitaisana poikkeuslain Kekkosen virkakauden jatkamiseksi neljällä vuodella. Kekkosen kovimmat vastustajat lähtivät kokoomuksesta.
Vuonna 1978 Kekkonen oli myös kokoomuksen presidenttiehdokas.
Eduskuntavaalien jälkeen 1979 Kekkonen nimitti Holkerin hallitustunnustelijaksi, mutta muut puolueet eivät kokoomusta huolineet. Holkeri jätti samana vuonna puheenjohtajan paikan Ilkka Suomiselle.
Holkerin sinipunahallituksen aikana Suomen toimintaympäristö muuttui olennaisesti, kun Neuvostoliitto hajosi ja Suomi otti aimo askeleen kohti läntistä integraatioprosessia. Hallituskauden lopulla Suomi alkoi vajota talouslamaan.