Suomalaiset eivät eläkeuudistuksesta huolimatta pysy entistä pitempään työelämässä, ellei kaikilla tahoilla oivalleta asian tärkeyttä. Tarvetta eläkeiän nousuun on, sillä viime vuodesta alkaen eläkkeelle lähtijöitä on vuosittain 10 000 enemmän kuin uusia työmarkkinoille tulijoita.
Vuoden alussa voimaan tulleen eläkeuudistuksen suuriin muutoksiin kuuluu työntekijän oikeus valita itse vanhuuseläkkeelle lähtönsä aika ikävuosien 63-68 välillä. Tällä kannustetaan ihmisiä jatkamaan työelämässä nykyistä pitempään. 63:n ikävuoden jälkeen eläkkeen tasoa nostaa tuntuvasti 4,5 prosentin superkarttuma. Ikävuosina 18-52 se on 1,5 prosenttia, 52:sta ikävuodesta lähtien 1,9 prosenttia vuosipalkasta.
Epävarmaa silti on, kuinka laajalti palkansaajat syöttiin tarttuvat. Monet varttuneet työntekijät kokevat työelämän uuvuttavaksi sekä henkisesti että fyysisesti. Lisäksi monista heistä saattaa tuntua, että nuoremmat odottavat heidän väistyvän mahdollisimman pian tieltä pois. Joskus tunne on oikea, joskus luuloteltu. Joka tapauksessa eläkkeelle lähtöä harkitsevat ajattelevat usein, että on mukavampi nauttia vaikka hieman pienemmällä eläkkeellä vapaudesta kuin rehkiä väsyneenä sen eteen, että saa siitä tuonnempana korvauksen.
Raha ei olekaan kaikkein suurin kiihoke työssä pysymiseen. Tutkimusten mukaan valtaosa työntekijöistä pitää myönteistä työympäristöä palkkaa merkittävämpänä tekijänä.
Epävarmaa on, oivaltavatko kaikki työnantajat, kuinka tärkeää olisi pitää työntekijät muutaman vuoden nykyistä pitempään työelämässä. Jokaisen pitäisi muistaa, että työvoiman rakenteessa tapahtui viime vuonna suuri käänne. Ensimmäistä kertaa sotien jälkeen väkeä siirtyi eläkkeelle enemmän kuin uutta tuli työmarkkinoille.
Tästä lähtien ainakin seuraavan 35 vuoden ajan eläkkeelle lähtee vuosittain 10 000 ihmistä enemmän kuin nuoria tulee tilalle. Ero on itse asiassa kaksinkertainen siksi, että viime vuoteen saakka työvoima lisääntyi vuosittain 10 000:lla.
Muutoksen pehmentämiseen on kaksi mahdollisuutta. Joko Suomeen otetaan paljon siirtolaisia tai sitten saadaan eläkkeelle lähdössä olevat lykkäämään ratkaisua. Käytännössä tarvitaan molempia keinoja. Selvää silti on, että valmiiksi yhteiskuntaan sopeutuneiden ja lisäksi vankan ammattitaidon omaavien ihmisten pitäminen työelämässä on helpompaa ja edullisempaa.
Työnantajat joutuvat miettimään, ovatko viihtyvyys, ergonomia, koulutus ja työterveyshoito siinä kunnossa, että ne yhdessä eläkekarttuman lisäyksen kanssa saavat ihmiset lykkäämään edes vähän vapaavuosille jäämistä. Ruotsissa ja Norjassa on jo päästy 62 vuoden keskimääräiseen eläköitymisikään. Suomessa se on vielä noin 59 vuotta, joten parantamista on paljon.
Uudistuksen voittajista ja häviäjistä on tehty useita laskelmia. Nyt eläke alkaa karttua jo 18 ikävuodesta, kun aiemmin laskettiin mukaan työsuhteet vasta 23 ikävuoden jälkeen. Myönteistä on, että pätkätyöläiset näyttävät voittavan ainakin hieman nykyiseen verrattuna. Kuitenkin useimmat alle 53-vuotiaat työssä käyvät menettävät hieman. Erityisesti heidän toivotaankin aikanaan tarttuvan superkarttuman houkuttimeen.
Aivan pienet lapset ja heidän jälkeensä tulevat ikäpolvet kuulunevat hyötyjiin. Muun muassa eläkerahastoinnin lisääminen hyödyttää heitä. Kukaan ei silti voi taata, etteikö heidänkin työssä jatkamisekseen keksitä yhä uusia houkuttimia.