"Sanon joskus näyttelyvieraille, että menkää yksin tuonne kamariin ja olkaa hetki hiljaa. Siellä on melkein pyhä tunnelma", kuvailee Oulun seudun kalevalaisten naisten varapuheenjohtaja Kirsti Ojala.
Oulunsalon kotiseutumuseoon on koottu heinä- ja elokuun ajaksi hääpukunäyttely. Kahteen huoneeseen sijoitetussa näyttelyssä on esillä yhteensä 21 hääpukua.
Jokaisen puvun taakse kätkeytyy yksi tai useampi tarina. Erityisesti menneinä vuosikymmeninä kävi usein niin, että esimerkiksi sisarukset käyttivät samaa asua. Joskus yksi hääpuku on palvellut sekä äitiä että tytärtä.
Näyttelyn puvut ovat peräisin pääasiassa Oulun seudulla vihityiltä morsiamilta. Yksi puku on valmistettu Äkäslompolossa, vaikka pohjoisesta kotoisin ollut morsian vihittiinkin Oulussa.
"Puvun teki morsiamen sisko. Kangas oli käyty ostamassa Ruotsin puolelta Jällivaarasta. Siinä on runsaudensarvi-kuvio, ja sellaista ei oltu saatu Suomesta", Ojala kertoo.
Hänen mielestään vaikuttavaa on se, että sodan jälkeen vuonna 1952 vihitty morsian oli halunnut pukuunsa onnen ja hyvinvoinnin symbolin.
Näyttelyn vanhin puku on vuodelta 1916. Sitä on käyttänyt morsian, joka vihittiin kaksoishäissä Limingassa. Liki sata vuotta vanha puku on nykyisin hennon ruskea. Valokuvassa puku näyttää kuitenkin puhtaan valkoiselta. "Luulen, että tämä on vihkimisen jälkeen värjätty, lyhennetty ja käytetty myöhemmin muissa juhlissa", Ojala toteaa.
1900-luvun alussa oli vielä tavallista, että hääpuku oli väriltään musta. Näyttelyssä ei kuitenkaan ole esillä yhtään mustaa pukua. Ojala arvelee, että mustia pukuja on säilynyt vähän.
"Mustia pukuja käytettiin yleensä häiden jälkeen muissa juhlissa niin kauan kuin ne mahtuivat päälle. Sen jälkeen ne siirtyivät äidiltä tyttärille", hän kertoo.
Näyttelyssä on eniten 1950-luvun hääpukuja. "Silloin alettiin tehdä häitä varten oma puku", Ojala toteaa.
Sodan jälkeisenä vuosikymmenenä puvut olivat malliltaan yksinkertaisia, mutta kankaat olivat usein kiiltäviä ja kuviollisia.
"Pukuihin haluttiin vaatimattomanakin aikana jotain kaunista ja juhlavaa. Sitä haettiin sitten kankailla", kertoo Ojala. 1950-luvulla oli vielä varsin tyypillistä se, että morsiamet ompelivat itse juhlapäivän asunsa.
Näyttelyssä olevia 1900-luvun pukuja yhdistää se, että ne ovat yleensä hyvin peittäviä. Morsian on verhottu pitkiin hihoihin, ja pääntiet ovat nykypukuihin verrattuna pieniä.
Suomalaisen hääpuvun historiassa oli kuitenkin 1920-luvulla kausi, jolloin hääpuvun helma saattoi nousta jopa polven yläpuolelle.
Ojala toteaa, että hääpukunäyttelyn kokoaminen oli mielenkiintoinen projekti. Oulun seudun kalevalaiset naiset aloittivat näyttelyn suunnittelemisen viime helmikuussa.
Pukujen lisäksi näyttelyyn on koottu jokaisen esillä olevan puvun tarina sekä kuvia pukujen käyttötilanteesta.
Näyttelyn nimi on Sata vuotta silmäniloa. "Meidän yhdistyksemme teemana on tänä vuonna silmänilo. Sata vuotta rajattiin ajanjaksoksi, koska viime vuonna tuli kuluneeksi sata vuotta siitä, kun naiset saivat äänioikeuden. Halusimme näyttelyssä yhdistää nämä kaksi asiaa" Ojala hahmottaa.