Haa­pa­ve­ti­nen myrs­kyn­met­säs­tä­jä: Tuho pistää miet­ti­mään

Myrskybongausta harrastava Jari Ylioja on nyt Yhdysvalloissa kolmatta kevättä metsästämässä myrskyjä.

Tornadon ääni on uskomaton, Jari Ylioja sanoo. Ylioja onnistui kuvaamaan tornadoa lähietäisyydeltä.
Tornadon ääni on uskomaton, Jari Ylioja sanoo. Ylioja onnistui kuvaamaan tornadoa lähietäisyydeltä.
Kuva: Jari Ylioja

Haapavetinen Jari Ylioja onnistui kuvaamaan Oklahomassa riehunutta tornadoa lähietäisyydeltä. Myrskybongausta harrastava Ylioja on nyt Yhdysvalloissa kolmatta kevättä metsästämässä myrskyjä.

5-6 vuotta aktiivisesti myrskybongausta harrastanut Ylioja näki ensimmäistä kertaa todellisen tornadon itse. Tornado on kenelle tahansa vaikuttava näky, mutta myrskybongarille vielä erityinen kohokohta. Tornadon aiheuttamat tuhot saivat Yliojan kuitenkin mietteliääksi.

”Kyllä se pistää miettimään. Tornado teki karua jälkeä. Ihmiset olivat paniikissa ja sokissa, tilanne oli aika kaoottinen”, Ylioja sanoo.

Yliojalla on kontakteja sikäläisiin myrskybongareihin ja hän on ajoittanut muutaman viikon matkansa tyypillisesti huhti-kesäkuuhun. Tämänkertainen matka on alkumetreillä, paluu Suomeen on vasta kesäkuun alussa. Kotimaassa hän jahtaa myrskyjä Oulu-Kokkola-Kajaani -kolmion sisällä.

”Ensimmäisen kerran näin myrskyn tässä mittakaavassa”, Ylioja kuvailee pari kilometriä leveää tornadoa, jonka hän näki vain muutamien satojen metrien päästä. "Äkkiä honattiin, että tästä ei hyvä seuraa."

Ylioja sanoo keskittyneensä tornadon videointiin ja kuvaamiseen, eikä oma turvallisuus ollut yllättäin päällimmäisenä mielessä. "Totta kai koko ajan pidettiin huoli, että pääsemme alta pois."

Yliojan mukaan valtavasta luonnonmullistuksesta jäi mieleen myös tornadon ääni.

”Se on ihan uskomatonta. Niin kuin juna tulisi kohti, hirveä räminä ja rumina. Ei sitä oikein osaa tarkemmin kuvailla.”

Tiistaina aamuyöllä sikäläistä aikaa puhelinhaastattelun antanut Ylioja aikoo tuoreeltaan jatkaa matkaansa lähipäivinä myrskybongauksen merkeissä kunhan saa hetken levähtää. Myrskyn näkeminen läheltä ei aiheuttanut hänelle pelkoa.

”Myrskyt kiinnostavat todennäköisesti tämän jälkeenkin ihan yhtä lailla.”

Yliojan kuvaama video on nähtävillä Yle Areenassa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä