Haa­pa­ve­den seu­dul­la ke­rä­tään ai­neis­toa alueel­li­seen kan­te­le­kir­jaan – ky­sees­sä on yksi Suomen mer­kit­tä­vim­mis­tä kan­te­le­alueis­ta

Pertti Hankonen on iloinen siitä, että kanteleperinne on yhä voimissaan.

Kuva: SIRPA KORTET

Haapavedellä syntynyt kantelekappale, Karhunpeijaispolska, on yksi niistä paikallisaarteista, jotka ovat säilyneet sukupolvelta toiselle. Jokilaaksojen Kanteleyhdistyksen puheenjohtajana toimiva Pertti Hankonen on iloinen siitä, että teksti ja sävel ovat tallessa.

Jokilaaksojen Kalenteleyhdistys haluaa nostaa kanteleensoittoa entistä enemmän tietoisuuteen. Yhdistys viettää ensi vuonna 30-vuotisjuhlia, minkä kunniaksi toimijat ovat päättäneet tehdä kirjan. Nyt teokseen halutaan koota alueellisesti erilaisia tarinoita ja historiatietoa.

– Olemme yhdellä Suomen merkittävimmistä kantelealueista. Haapavesi julkistettiin vuonna 1985 kantelepitäjäksi, Hankonen muistuttaa.

Hän tietää, että Suomen kansallissoittimen parissa on vietetty Pyhä-, Kala- ja Siikajokilaaksoissa paljon aikaa. On ollut taitavia soitinrakentajia, soittajia ja sävelten kirjoittajia. On ollut soittotaidon opettajia ja perinteen siirtäjiä sukupolvelta toiselle. Heitä on yhä.

– Kun perustimme yhdistystä, halusimme siitä alueellisen. Jäseniä on tällä hetkellä yli 40, hän laskee.

Pertti Hankonen on iloinen siitä, että kanteleperinne on voimissaan. Jatkuvuuden turvaamiseksi yhdistys haluaa selvittää, miten jokilaaksojen kouluissa kanteletta soitetaan.

– Vuonna 1985 pankki lahjoitti kaikille Suomen kouluille kanteleen, hän nostaa esimerkkinä.

Se kasvatti osaltaan kanteleinnostusta ja näkyy arjessa edelleen. Hankonen on yhdessä kirjatoimikunnan kanssa laatinut kysymyksiä, joihin toivotaan esimerkiksi koulujen, seurakuntien, kuntien ja kaikkien kiinnostuneiden vastaavan. Kysymyksillä selvitetään kanteleentekijöiden alkuperää, mieluisimpia kappaleita ja soittotaidon oppimista. Kaikenlaiset tarinat, kuvat ja lehtileikkeet, ovat myös kirjatoimikunnalle mieluista aineistoa.

Teoksen kokoamiselle on laadittu tarkka aikataulu.

– Marraskuussa kerätään aineistoa, jota sitten joulukuussa kootaan yhteen. Teos painetaan alkuvuonna ja se julkistetaan maaliskuussa Haapaveden kirjamessuilla, Hankonen kertoo.

Soittajia seudulla on ollut aina. Nimekkäimmistä, Pasi Jääskeläisestä, Antti Rantosesta eli Antti-enosta ja Martti Pokelasta, on Haapaveden kaupungintalon seinällä kuvat. Lasivitriiniin puolestaan on laitettu talteen Pokelan erilaiset kanteleet, joiden rakennemallit kertovat täkäläisestä soittoperinteestä.

– Viisikielinen kannel on rakennettu niin, että sen kaareva pää sopii reittä vasten. Keskellä olevasta ääniaukosta tehtiin usein ristinmuotoinen. Se viittasi hengellisyyteen, Hankonen jatkaa.

Haapavetinen soittotapa on omaleimainen. Esimerkiksi viisikielistä kannelta soitetaan aina ”lyhyeltä sivulta”, niin, että korkeaäänisin kieli on lähinnä soittajaa, mutta Haapavedellä iso kannel käännettiin toisinpäin. Sitä soitetaan pitkän sivun puolelta. Sitä ajankohtaa, milloin näin on käynyt, ei osata vielä selvittää.

– Haapavetisittäin kannelta soitetaan kissantassuotteella eli pehmeästi sormilla. Sitä ei soiteta esimerkiksi nahkanpalasella, Hankonen opastaa.

Soitinta soitetaan yleensä joko sylissäpitäen tai pöydällä. Haapavetinen tyyli on soittaa kannelta seisaltaan. Hankonen on nähnyt, että jollain alueilla on tapana pitää kannelta kuin kitaraa vasten soittajan vartaloa, mutta se ei ole tämän alueen tyyli. Kannel on pöydällä.

Hankonen tietää, että paikallisesta soittotavasta ja tyyleistä on tehty opinnäytetöitä ja jopa tohtoriväitöksiä. Asia elää.