Hollannin Haagissa 14 tuntia jatkunut piiritys päättyi keskiviikkoiltana poliisin rynnäkköön. Poliisin mukaan kaksi epäiltyä henkilöä pidätettiin operaation yhteydessä. Heistä toinen haavoittui ammuskelussa.
Piiritys lähellä Holland Spoorin rautatieasemaa alkoi aamuvarhaisella dramaattisesti, kun kolme poliisia haavoittui heitä kohti heitetyn käsikranaatin räjähdyksessä. Poliiseista kaksi sai vakavia vammoja.
Talosta myös tulitettiin poliiseja, mutta kukaan ei haavoittunut luodeista. Rakennus sijaitsee työväestön asuma-alueella, jossa lähes puolet asukkaista on maahanmuuttajia.
Pian tämän jälkeen ilmoitettiin, että ilmatila Haagin yläpuolella oli suljettu terrorismin vastaisen operaation takia. Paikalla oli silminnäkijöiden mukaan terrorismin vastaisten erikoisjoukkojen lisäksi palokuntaa ja mellakkapoliiseja. Lähitalojen katoilla nähtiin poliisin tarkka-ampujia.
Rakennuksessa epäiltiin olevan räjähteitä, minkä vuoksi viranomaiset varautuivat pahimpaan ja kehottivat mm. sairaaloita varaamaan lisää tilaa teho-osastoille.
Poliisi ei ole suostunut vahvistamaan, liittyykö poliisin operaatio elokuvaohjaaja Theo van Goghin viimeviikoista murhaa seuranneisiin väkivaltaisiin iskuihin moskeijoihin, islamilaisiin kouluihin sekä kirkkoihin.
Islamin epäkohtia töissään arvostellut van Gogh haudattiin tiistaina. Hänen surmaansa koskevissa tutkimuksissa on pidätetty useita henkilöitä, joista osaa epäillään yhteyksistä islamilaisiin terroristeihin.
Hollannin pääministeri Jan Peter Balkenende varoitti keskiviikkona kansalaisia antautumasta väkivallan kierteeseen. EU:n komission mukaan Hollannin väkivaltaisuudet voivat toistua myös muualla unionin alueella.
- Väkivaltaan turvautuva on aina väärässä, Balkenede sanoi maan parlamentissa.
Hollannissa asuu noin miljoona muslimia, mikä on noin kuusi prosenttia maan koko väestöstä.