Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd.) söi muitta mutkitta sanansa vanhuspalvelulain tultua uudelleen käsittelyyn.
Nimenomaan hän arvosteli vuosi sitten lausuntokierroksella ollutta ministeri Paula Risikon (kok.) ajamaa lakiesitystä siitä, ettei siihen sisältynyt henkilöstömitoituksia.
Nyt kun lakiluonnos esiteltiin uudistetussa muodossa, siitä puuttuu edelleen vaatimukset hoitajien vähimmäismääristä.
Ministerin mukaan uudessa esityksessä mitoitukset ovat sanallisesti huomattavasti velvoittavammat kuin aikaisemmassa esityksessä.
Niinikään hänen mukaansa asiaan voidaan puuttua erillisellä asetuksella, jos lain henkeä ei oteta kunnissa tosissaan.
Guzenina-Richardson joutui syömään sanansa ilmeisesti siitä yksinkertaisesta syytä, että jos vanhuspalvelulaissa määriteltäisiin henkilöstön vähimmäismäärät, pitäisi kyetä osoittamaan myös rahaa tavoitteiden saavuttamiseksi. Viime kädessä kysymys on niinkin arkisesta asiasta.
Vanhustenhuollossa mikään ei ole muuttunut vuodessa niin paljon, että henkilöstön määrään liittyvät epäkohdat voisivat poistua pelkin korulausein. Se on nähty, etteivät suositukset toimi, koska niitä ei noudateta.
Henkilöstömitoitus on yksi vanhustenhuollon kulmakivistä, joka on hiertänyt jo vuosia.
Vajavaisen mitoituksen vuoksi vanhukset eivät saa sellaista hoivaa, joka täyttäisi hyvälle hoidolle asetettavat vaatimukset. Vanhusten kanssa työskentelevien määrän vähäisyys on ollut tiedossa. Siitä on riittänyt polttoainetta vaalikentille, mutta teoksi asti sanat eivät ole johtaneet riippumatta siitä, keitä hallituksessa on ollut.
Jos vanhustenhuoltoon ei saada lisää henkilöitä, hyvä hoito uhkaa jäädä vain hurskaaksi toiveeksi.