Moraalinen instituutio on romahtanut! Näin sanoi muuan saksalainen kommentaattori muutama päivä sitten. Tämä moraalinen instituutio on Nobel-kirjailija Günter Grass, joka on teoksissaan tehnyt tiliä maansa sairaalloisesta menneisyydestä. Viime viikolla Günter Grass, sodanjälkeisen Saksan omatunto, kertoi olleensa SS-mies.
Günter Grassin maine Saksan omanatuntona on mennyttä, mutta hänen kirjallisen tuotantonsa arvo ei tietenkään katoa. Näin sanoo poliittisen historian professori Seppo Hentilä Helsingin yliopistosta.
Hentilä myöntää säpsähtäneensä, kun Grass kertoi Frankfurter Allgemeinen haastattelussa, että hän liittyi 17-vuotiaana Waffen-SS:n panssaridivisioonaan. Grass ei koskaan joutunut sotatoimiin vaan palveli Dresdenissä Saksassa. Professori Hentilä seuraa Saksan tapahtumia työkseen ja on tutustunut myös Grassin tuotantoon.
Grassin asema eettisenä keskustelijana ja aloitteentekijänä on Hentilän mukaan nyt murtunut kenties lopullisesti.
Psykohistorioitsija Juha Siltala Helsingin yliopistosta näkee asian myös niin, että Grassin rooli keskustelijana ja Saksan ankaran menneisyyden kuvaajana on ehkä ollut jonkinlaista salaista parannuksen tekoa.
Juha Siltalankaan mielestä Grassin asema suurena kirjailijana ei ole vaakalaudalla, vaikka hän onkin kantanut pahamaineisen Waffen-SS:n univormua.
Grass saa professoreilta jonkin verran ymmärrystä. On aivan liian helppoa tuomita 17-vuotiaan erehdys nyt, kun olosuhteet ovat täysin erilaiset. Nykyaika ei pysty käsittämään arvoja ja tilannetta, jotka natsi-Saksassa tuolloin vallitsivat.
Grass on hyvinkin saattanut niellä natsien ajatukset vaikkapa Saksan kansasta ja valtiosta. Hän varmasti luuli tehneensä oikein liittyessään eliittijoukkoihin, sanoo Hentilä. Professori Hentilä kuitenkin uskoo, että Grass on ollut ainakin vähän hajulla mitä teki, sillä tuleva Nobel-kirjailija oli luultavasti 17-vuotiaanakin ajatteleva yksilö.
Natsien viholliskuvaa voi kuvata psykopatologiseksi, henkisesti sairaaksi. Tuo maailmankuva ei kuitenkaan motivoinut kaikkia sodassa taistelleita saksalaisia, professori Juha Siltala kertoo. Etenkin sodan loppuvuosina monet kävivät puolustussotaa ehdotonta antautumista, terroripommituksia ja puna-armeijan raiskauksia vastaan. Heidän toimintansa moraalisesta arvioinnista tekee monimutkaista se, että oman siviiliväestön puolustaminen pitkitti sotaa ja antoi holokaustille tilaisuuden toteutua.
Ihmiset ovat harvoin ehdottomasti hyviä tai pahoja - heistä tulee sen mukaisia, mitä he joutuvat tekemään, sanoo Siltala. Siltala kertoo tunnetun esimerkin saksalaisesta poliisipataljoonasta, jonka kerrotaan Puolassa teloittaneen juutalaisia.
Pataljoona koostui nostomiehistä, tavallisista hampurilaisista, jotka eivät olleet kiilusilmäisiä tappajia. Heille annettiin mahdollisuus kieltäytyä teloituksista, mutta tähän mahdollisuuteen tarttui vain harva.
Kieltäytyjiä pidettiin porukanpettäjinä, jotka sysäsivät ikävän työn palvelustovereilleen. Sodassa ja poikkeustilanteissa ihmiset hakevat turvaa lähiryhmästään, jonka jäseninä he selviävät paremmin kuin yksin.
Usko natsien aatteeseen ei tässä tilanteessa paljon painanut. Kun Saksa kerran oli hyökkäyspolitiikkansa vuoksi joutunut sotaan muuta maailmaa vastaan, useimmille saksalaisille asetelma oli sitä myöten selvä. Saksan oli selviydyttävä
Vuonna 1944 Waffen-SS saattoi 17-vuotiaalle pojalle olla vain yksi rekrytointiväylä muiden joukossa. Yhdenmukaistettu media tarjosi taistelua elämästä ja kuolemasta. Siltala ei malta olla näkemättä yhdenmukaistetun mediamaiseman esimerkkejä lähempääkin, esimerkiksi mediayhtiö Fox Newsin tarjoilemaa terrorismin vastaista sotaa USA:ssa. Bushin politiikan epäilijä leimautuu heti petturiksi.
Vanha totuus on, että yhdenmukaisuus saattaa sokaista ihmiset ja saada heidät uskomaan yhteiskuntakoneiston hulluimpiakin väitteitä. Näin kävi myös Saksassa.
Vastarintapesäkkeitä oli natsi-Saksassa hyvin vähän verrattuna Hitlerin kannatukseen kansan piirissä. Professori Hentilä kertoo, että saksalaisten enemmistö kannatti natsihallintoa. Kannatus oli itse asiassa merkittävän suuri, ainakin natsien vallan alkutaipaleella. Saksalla on ollut täysi syy katumukseen.
Jo 61 vuotta Saksa on tehnyt katumusharjoituksia. Hentilä kertoo, että kanavapujottelija voisi löytää saksalaisista televisiolähetyksistä 24 tunnin aikana aina ohjelman, jossa natsien rikoksista kerrotaan. Tavalliset saksalaiset haluaisivat päästä katumusharjoituksista kuitenkin jo eroon.
Nobel-kirjailija Günter Grass on ollut Saksan katumusharjoittaja numero yksi.
Grassin tapauksessa ei ole pahinta, että hän liittyi 17-vuotiaana Waffen-SS:ään, vaan se, että hän ei kertonut menneisyydestään aikaisemmin. Häpeää ja syyllisyyttä tutkinut Ben Malinen arvelee, että häpeä on estänyt Grassia tunnustamasta hairahdustaan. Hän ei ole pystynyt tunnustamaan heikkouttaan ja huonouttaan. Saksan historian tilittäminen on ollut Grassille ehkä tapa työstää asiaa.
Malisen mukaan Grassilla täytyy olla huomattavat henkiset voimat, koska hän pystynyt elämään ongelmansa kanssa. Häpeän kanssa eläminen on vaikeaa, vaikka sen pystyisikin tunkemaan ajoittain pois tietoisuudestaan. Juuri se, että ongelmat työnnetään sivummalle, vie voimia.
Saako Grass anteeksi hairahdustaan? Tampereen yliopiston professorin, imagotutkijan Erkki Karvosen mukaan tämä voi hyvinkin olla mahdollista. Monet tunnetut poliitikot Suomessa ja maailmalla ovat saaneet anteeksi suuriakin virheitä.
Sodan jälkeen saksalaiset suhtautuivat ihmisten natsimenneisyyteen jonkin verran ymmärtävästi, kertoo professori Hentilä. Ehkä saksalaiset armahtavat myös Günter Grassia.
