Niinhän se on, että diivoja saa aina odotella. Kun Welcome To The Junglen alkuriffit sitten lopulta räjähtivät soimaan Helsingin areenalla vähän vaille yksitoista keskiviikkoiltana, yksitoistatuhatpäinen yleisö pomppasi seisomaan ja huusi kurkku suorana.
Meno jatkui It´s So Easyn ja Mr. Brownstonen tahdittamana. Joidenkin varttuneempien diggareiden poskilla näkyi kyyneliäkin.
Guns N´ Roses vuonna 2006 on yhtä kuin solisti Axl Rose - ja persoonaton taustabändi. Paketti kuitenkin toimii ja show pommeineen oli niin mahtipontinen kuin olettaa saattoikin. Osansa toki on sillä, että muusikot ovat kiistatta kovan luokan ammattilaisia. Tiukka paketti hajosi ainoastaan My Michellessä, jossa oli pientä haparointia.
Totuus kuitenkin on se, että kolmekaan kitaristia lavalla ei korvaa Slashia. Näppärä veto kitaristi Robin Finchiltä oli soittaa soolona Jean Sibeliuksen Finlandiaa ikään kuin introna Sweet Child O´ Minelle, joka oli Gunnareiden mahtivuosina Slashin tavaramerkki. Finlandia ei tosin ollut pelkästään Helsinkiin tuotu yleisön kosiskelu, vaan Finch on soittanut sitä myös muualla Euroopan-kiertueella.
Sen sijaan Dizzy Reedin pianosoolo oli kunnioitus suomalaisille muusikoille: lavalta kaikui Hanoi Rocksin Don´t You Ever Leave Me. Hanoihan oli yksi Gunnareiden esikuvista bändin alkuhämärissä 1980-luvulla.
Eri asia on sitten se, jaksaako yleisö kuunnella keikan aikana neljää sooloa ja epämääräistä jamitusta biisien välillä. Suvantokohdat olivat välillä jopa valitettavan haukotuttavia.
Uudet kappaleet pettymyksiä
Axl Rose tuntui olevan lavalla yhä kuin kotonaan. Elkeet olivat tutut, joskin seksuaalisten elkeiden korostaminen on vuosien varrella laantunut. Tuttu nasaaliääni kaikui komeasti.
Keikka kuitenkin osoitti kiistatta nyky-Gunnareiden ongelman. Bändi on yhä debyyttialbuminsa Appetite For Destructionin varassa. Helsingissä levyn kahdestatoista kappaleesta esitettiin yhdeksän. Näiden lisäksi kuultiin vain muutama muu vanhempi kappale, kaksi lainaa - ja kolme uutta biisiä. 12 vuotta tekeillä olleen Chinese Democracy -albumin biisit osoittivat kiistattoman totuuden: vaikka ne eivät suoranaisesti huonoja olekaan, entiselle tasolle ne eivät yllä, eivät sitten millään.
Ilta päättyi kahden tunnin ja vartin jälkeen encorena soitettuun Paradise Cityyn komeine ilotulituksineen. Paljon enempää ei olisi viihdyttävältä keikalta voinut toivoa. Vain Slashia ja Duffia Axlin rinnalle.