Guan­ta­na­mo-tuo­miois­tui­met lait­to­mia

Yhdysvaltojen korkein oikeus katsoi päätöksessään torstaina lain vastaisiksi erityistuomioistuimet, joita hallitus on perustanut Guantanamo-vankien syytteiden käsittelemiseksi.

Yhdysvaltojen korkein oikeus katsoi päätöksessään torstaina lain vastaisiksi erityistuomioistuimet, joita hallitus on perustanut Guantanamo-vankien syytteiden käsittelemiseksi.

Korkein oikeus sanoi päätöksessään, että erityistuomioistuimet sotarikossyytteiden käsittelemiseksi ovat vastoin paitsi Yhdysvaltojen lakia myös Geneven kansainvälisiä sopimuksia. Päätöksellä voi olla kauaskantoiset seuraukset Bushin hallituksen terrorismin vastaiselle sodalle, joka alkoi vuoden 2001 syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen.

Päätös syntyi korkeimmassa oikeudessa äänin 5-3. Yksi tuomareista, John Roberts, jääväsi itsensä, koska hän oli ollut käsittelemässä juttua alemmassa tuomioistuimessa ennen siirtymistään korkeimpaan oikeuteen.

Juttu koski jemeniläistä Salim Ahmed Hamdania, jonka on kerrottu olleen al-Qaida-johtaja Osama bin Ladenin henkivartija. Häntä on pidetty jo vuosia vankina Guantanamossa. Hamdan on syytteessä erityissotilastuomioistuimessa salaliitosta, jonka tavoitteena oli mm. siviilien tappaminen.

Hamdanin asianajajat ovat vaatineet, että käsittely erityistuomioistuimessa on keskeytettävä.

Tälle kannalle asettui myös asiaa käsittely alioikeus. Sen sijaan vetoomustuomioistuin päätti viime kesänä, että Hamdania voidaan syyttää erityistuomioistuimessa.

Tämän vetoomustuomioistuimen päätöksen on korkein oikeus nyt kumonnut. Hamdanin lisäksi on yhdeksän muuta Guantanamo-vankia asetettu syytteeseen erityistuomioistuimessa.

Bush sanoo ottavansa oikeuden päätöksen vakavasti. Bush aikoi neuvotella kongressin kanssa siitä, miten asiassa nyt edetään.

Bush on sanonut haluavansa sulkea Guantanamon vankileirin, joka sijaitsee Yhdysvaltojen laivastotukikohdassa Kuuban maaperällä.

Useiden maiden hallitukset ja kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt ovat vaatineet leirin sulkemista. Siellä on nykyisin noin 450 vankia.

Leiriin on vuoden 2002 alusta lähtien tuotu satoja al-Qaidan ja afganistanilaisen Taleban-liikkeen jäseniksi epäiltyjä. Osa on lähetetty kotimaihinsa. Yhdysvallat ei ole myöntänyt Guantanamon vangeille Geneven sopimusten mukaista sotavangin asemaa, vaan sanoo vankien olevan "vihollistaistelijoita".

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä