Savonlinnan oopperajuhlat. Teatro Municipal de Santiagon vierailu Chilestä. Sergio Ortega: Joaquín Murietan sankaruus ja kuolema. Libretto Pablo Neruda. Musiikin johto Maximiano Valdés. Ohjaus Fernando Gonzáles. Koreografia Isabel Croxatto. Lavastus ja valaistuksen suunnittelu Ramón López. Puvut Pablo Núñez. Kuoron valmennus Jorge Klastornick. Runsaasti solisteja. Santiagon filharmoninen orkesteri ja Teatro Municipal de Santiagon kuoro. Olavinlinnassa 30.7. Esityksiä vielä 1.8. ja 3.8.
Savonlinnan oopperajuhlat oli rohkaissut chileläisiä vieraita tuomaan Suomeen myös heidän omaa musiikkiteatteriaan.
Sergio Ortegan (1938-) säveltämä Joaquín Murietan sankaruus ja kuolema (Fulgor y muerte de Joaquín Murieta) esittelikin aivan toista kulttuuria ja maanosaa kuin tiistai-illan Bellini-ooppera Capuletit ja Montecchit.
Ortegan modernia ja romanttista estottomasti yhdistelevässä partituurissa sekoittuvat Amerikkojen kaiut laidasta laitaan.
Esityksen päätteeksi eräs katsoja huikkasi takavasemmalta vakaumuksen rintaäänellä: Viva Chile!
Välillä katsomossa tosiaan tuntui, että olimme kuin varkain päässeet kyökin puolelle todistamaan kansallista Murieta-liturgiaa maailman toiselta laidalta.
Esiintyjät panivat koko osaamisensa likoon lämpimän sympaattisella tavalla, vaikka tosiasiassa kaikilla laulusolisteilla ei ääni läheskään riittänyt Olavinlinnan oloihin ilman vahvistusta.
Muuta vaihtoehtoa vierailla ei käytännössä ollut. Teos on syntynyt uskosta, aatteen palosta. Sitä se myös edellyttää onnistuakseen ja vieraassa ympäristössä varsinkin.
Muistelkaapa miten kävi Kaj Chydeniuksen ja Arvo Salon Lapualaisoopperalle taannoisissa hailakan vaaleanpunaisissa tulkinnoissa.
Niiden jälkeenhän pääasiassa pohdiskeltiin, onko lapualaisella grilliyrittäjällä oikeus laulaa julkisesti.
Hyvästi agit-prop.
Lapualaisoopperan tapaan Ortegan ja libretisti-kirjailijan Pablo Nerudan veisuja varmasti vielä kuullaan alkuperäisestä kokonaisuudesta irrallaan ainakin Latinalaisessa Amerikassa.
"Enkä minä kirjoittanut sitä pelkästään kansannousun oratorioksi, vaan synnyintodistukseksi", libretistikin julistaa.
Joaquín Murietan sankaruuden ja kuoleman teksti perustuu chileläisen Nobel-kirjailijan ainoaan näytelmään.
Se kertoo tarunhohtoisesta lainsuojattomasta, joka teloitettiin Kaliforniassa melkein täsmälleen 150 vuotta sitten.
"Tämä on pitkä kertomus kiivaasta miehestä, suorasta ja urheasta, hänen muistonsa on sotakirves... Chileläinen hevosten kesyttäjä lähti satojen maanmiestensä lailla Valparaisosta etsimään kultaa Kaliforniasta... "
"Yhdysvallat asutti Kaliforniaa, joka vasta kaksi vuotta aiemmin oli ollut osa Meksikoa ja sinne saapui aseistautuneita ja huppupäisiä rasistijoukkioita, jotka riistivät ja tappoivat liian tehokkaita ja 'liian tummia' kullanhuuhtojia..."
"Murietan vaimo raiskataan ja poltetaan elävältä. Murieta katsoo velvollisuudekseen nousta johtamaan vastarintaa.... Murieta surmataan, kun hän on menossa laskemaan ruusua murhatun vaimonsa haudalle. Hänen päänsä asetetaan näytteille markkinoilla... Hänen ystävänsä keräävät ruumiin kokoon ja hautaavat sen vaikuttavassa saatossa."
Emigranttihistoriasta kasvaa rehevää, kesytöntä folkloren ja jenkki-klisheiden värittämää kertomusta kullan kiroista.
Neruda ja Ortega rakentavat Murietasta Chilen Jaakko Ilkkaa - poljetun kansan etujen ikuista ritaria.
Jokainen voi mielessään vapaasti laventaa ajatusta. Esityksessä Neruda (runoilija) ja Murieta lähentyvät. Molemmat ovat yhtä aikaa läsnä ja poissa.
Eläköön myös espanjan kieli, Neruda muistaa heittää.
Ulkopuolisen on mahdotonta arvata, mihin suuntaan ihmisten mietteet nyky-Chilessä kulkevat tällaista spektaakkelia seuratessa. Yhtymäkohtia omaan aikaamme löytynee riittävästi, kun Pohjois-Amerikan Yhdysvallat järjestää.
Pieni osa Savonlinnan nuorisosta vieläpä todisti Pyhän Ol(a)vin päivän merkeissä chileläisvieraita fyysisesti ja henkisesti mukiloimalla, ettei vieraspelko suinkaan ole vain menneiden aikojen vaiva.
Musiikki, teksti ja ylöspano pursusivat runsautta siinä määrin, että historialliseen kabareehen - tekijöiden mukaan "draamalliseen kantaattiin" - alkoi hyvin pian kaivata Dario Fon kaltaista näyttämömiestä, joka olisi paremmin hallinnut suuren burleskin tekemisen taidon.
Nyt edettiin pätkissä kuvaelma kerrallaan ja musiikkityylistä toiseen poukkoillen. Lavasteiden vaihdotkin olivat Olavinlinnan erityisolosuhteiden takia pitkiä.
Produktio saattaisi toimia paljon paremmin televisioversiona, kuten tapahtui Dario Fon Kansallisoopperan ohjaamalle Rossinin Matka Reimsiin -oopperalle.
Televisiossa samanaikaisten tapahtumien virrasta on paljon helpompi tarkentaa olennainen esiin.
Kirjailija ja säveltäjä näyttävät siis ummistaneen korvansa järkevän dramaturgian sanankuulolta.
Muoto ja tyylin tekemisen pakko antavat Joaquín Murietan sankaruudessa ja kuolemassa periksi tunteelle. Ikään kuin Ortegan ja Nerudan päässä olisi pyörinyt sama multimediaalinen näky, joka sitten olikin vaikeampi toteuttaa oopperana näyttämöllä.
Mutta viis siitä, herrat vastannevat. Näistä on puhuttava, laulu toisensa perään, vaikuttipa paatos naiivilta tai ei. Suurissa romanttisissa kuorokohtauksissa vallitsee uskonnollisuutta lähentelevä Murieta-hartaus.
Tarinan loppu otti vauhtia viisi tai kuusi kertaa saman asian eri muodoista ennen varsinaista sfääreihin nousemista.