Alatornion kirkkoherran Johannes Granön (1850-1913) valokuvausta harrastava poika Johannes Gabriel Granö (1882-1956) kirjoitti ylioppilaaksi Oulun Lyseosta keväällä 1900.
Oulua ja Alatorniota läheisempi koti oli hänelle kuitenkin Omskin lämmin ja kulturelli kaupunki kaukana Uralin takana eteläisessä Länsi-Siperiassa. Perhe ja sukua laajemminkin oli asunut siellä jo Granön varhaislapsuudessa. Isä oli ollut siellä Siperian suomalaisten siirtolaisten ja karkoitettujen pappina ja uudelleen vielä 1901 lähtien. Perheen ystävä, taiteilija Eetu Isto oli Omskissa vieraana 1905.
Luonnontieteilijä J.G. Granö palasikin tuttuun Omskiin ja matkasi siitä vielä itään, Altain vuorille ja niiden taakse Mongoliaan. Isän kanssa hän ulotti matkansa Itä-Siperiaan ja Japaniin 1911. Yhteydet katkesivat Venäjän vallankumoukseen.
Granö julkaisi 1940-luvulle saakka Siperiasta ja Altaista noin 40 maantieteellistä tutkimusta ja kirjaa. Hän toimi maantieteen professorina Tarton yliopistossa 1919-23, sitten Helsingissä ja Turussa sekä Turun yliopiston rehtorina 1932-34 ja kanslerina 1945-55.
Laakean Siperian ja korkean Altain tutkija Granö ei kerännyt esineistöä kuten moni muu tiedemies. Hän tallensi kirjallisesti sää-, kasvi- ja muut ympäristöhavaintonsa, mittasi, piirsi, kartoitti sekä ennen kaikkea valokuvasi ja piti erinomaisen tarkkaa kuvauspäiväkirjaa.
Siperian negatiiveja on säilynyt yli 1 100. Myös perheen ja siirtokunnan arki ja juhla tallentuivat filmille.
Valokuvausvälineet olivat historiansa alusta tutkimusmatkailijoiden vakiokalustoa. Maantieteilijä J.G. Granö tutki maiseman muutoksia ja prosesseja, erityisesti jääkausien vaikutuksia maan pinnanmuotojen syntyyn. Muun muassa monet kuvat mahtavista siirtolohkareista todistivat, että Altaillakin oli ollut jääkausi.
Maiseman korkeuserot Altain vuorilla sekä Venäjän että Mongolian puolella olivatkin huimaavia. Välissä kimmeltävät järvet sekä purojen ja virtojen kulku kiehtoivat kuvaajaa taiteellisesti ja tieteellisesti. Niissäkin oli merkkejä jäätikkövirtojen kulusta.
Granö kuvasi tutkijauransa alussa myös Altain alueen hautakumpuja ja salaperäisiä pystykiviä, jotka olivat täynnä kuvapiirroksia ja kirjoituksia. M.A. Castrénin mukaan kivien oletettiin liittyvän suomalais-ugrilaisten kansojen historiaan.
Tutkimusryhmän käyttämät tiet, polut ja kulkuvälineet hevosineen Granö kuvasi tarkkaan. Siinä tuli samalla kuvatuksi ryhmän jäsenet, pysähdyspaikkojen paikallista väestöä sekä matkaseurueita yksin ja yhdessä. Itselaukaisijaakin Granö käytti ja pääsi itse mukaan kuviin.
Matkaotoksissa ”teltta nousee tutkimusleirien symboliksi”, sanoo näyttelyjulkaisun kirjoittaja, valokuvaaja Taneli Eskola.
Omsk oli kansainvälinen kaupunki ja matkoillaan Granö kohtasi lukemattomia kansallisuuksia ja heimoja. Hän suhtautui kaikkiin kulttuurintutkijan uteliaisuudella ja eli tasavertaista elämää kunkin alueen väestön ja paikallisten oppaiden joukossa.
Granön henkilökuvat ovatkin erinomaisia tutkielmia ihmisistä heidän omissa ympäristöissään. Granön termien mukainen ihminen moniaistisine lähiympäristöineen välittyy paperikuvastakin kaikin aistein.
Kirjailija ja taiteilija J.G. Granölle oli olemassa kolme Altaita: musta, sininen ja valkoinen.
Musta oli metsää ja viidakkoa, läheinen ja todellinen. Valkoinen Altai oli lumi korkealla vuorten huipuilla. Sininen Altai oli kaukana kerros kerrokselta siintävät vuoret, jotka samalla pakenivat lähestyttäessä.
”Sininen Altai on pyrkimystesi olematon päämäärä, se on menneisyytesi, vierineiden vuosien tuntemattomaksi kaunistama”, Granö kirjoitti. Tutkija tunsi pienuutensa Luonnon temppelissä. Monissa valokuvissa häviävän pieni ihminen on maiseman mittatikkuna.
Näyttelyluettelon selkeä teksti ja huolellinen monitieteisyys ote avaavat lukijalle oven maantieteilijöiden maailmaan - ja laajemminkin 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun ihmistä ja hänen ympäristöään tutkivien tieteiden käsityksiin. Näin valokuvat saavat tekstin mukana uusia ulottuvuuksia.
Granön ensimmäinen näyttely valokuvataiteilijana nostaa hänet 120-juhlavuotenaan valokuvataiteemme edelläkävijöiden joukkoon. Ja tässä näyttelyssä on vasta Granön Siperian ja Altain kuvia.
