Gra­nin­ge osti Kainuun Sähkön osa­ke-enem­mis­tön

Ruotsalainen Graninge Ab on hankkinut omistukseensa Kainuun Sähkö Oyj:n osake-enemmistön.

Ruotsalainen Graninge Ab on hankkinut omistukseensa Kainuun Sähkö Oyj:n osake-enemmistön. Aiemmin reilun neljänneksen yhtiöstä omistanut Graninge osti Kuhmon kaupungin ja Suomussalmen sekä Vaalan kuntien omistamat osakkeet.

Osakekauppojen jälkeen Graninge omistaa 50,6 prosenttia Kainuun Sähköstä. Kaupan arvo on kokonaisuudessaan noin 21 miljoonaa euroa.

Kuntien päättävät elimet ovat jo aiemmin hyväksyneet osakekaupat ja keskiviikkona allekirjoitettiin viralliset kauppakirjat.

Kuhmo sai 16,7 prosentin omistusosuudestaan yli 14 miljoonaa euroa, Suomussalmi 4,2 prosentista 3,5 miljoonaa euroa ja Vaala neljän prosentin osakepotista 3,3 miljoonaa euroa.

Kainuun kunnista sähköyhtiön osakkeita omistavat vielä Kajaani ja Sotkamo.

Myös Sotkamo ja Kajaani olivat alkukesästä myymässä omia osakkeitaan, mutta kainuulaiskuntien yhteinen sähkökauppa kaatui tuolloin Kajaanin kaupunginvaltuustossa.

Kajaani on sähköyhtiön toiseksi suurin omistaja yli 37 prosentin omistusosuudella.

Graninge on ollut Kainuun Sähkön vähemmistöosakas vuodesta 1997, jolloin se osti yhteensä 25,7 prosenttia yhtiöstä Kainuun pieniltä kunnilta. Tuolloin osakkeen kauppahinta oli 350 markkaa, kun se nyt oli markkoina 630.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä