Gran Canaria ei nauti vain kliseenomaista mainetta auringon ja rantojen lomaklassikkona, vaan se on myös monipuolinen vaelluskohde - varsinainen patikoijan paratiisi. Gran Canarian maisemat tarjoavat niin arvaamattomia, vaihtelevia ja viehättäviä näkymiä, että saarella voisi kuvitella käyneensä yhtä aikaa kolmella mantereella, Afrikassa, Euroopassa ja Amerikassa.
Gran Canaria on pienoismanner, sillä pohjoiselta pallonpuoliskolta on vaikea löytää toista Gran Canarian kokoista aluetta, jossa olisi yhtä monta ilmastovyöhykettä. Saarella on 32 suojelualuetta, joiden osuus sen pinta-alasta on peräti 43 prosenttia.
Saaren pohjoispuolelle tuovat vehreyttä sitrushedelmä- ja banaaniviljelmät, viinitarhat sekä kaikenväriset kukat. Siellä on vehreitä niittyjä, romanttisia laaksoja kastanja-, eukalyptus- ja mantelipuineen sekä historiallisia talonpoikaiskyliä, joissa aika tuntuu pysähtyneen.
Rannikkovyöhykkeellä etelässä ja lounaassa on aavikkomaisia dyynejä, tasaisia hiekkarantoja, matkailukeskuksia ja tyylikkäitä venesatamia. Rantaviiva on monin paikoin hotelleja täynnä, mutta ei tarvitse mennä kuin muutama kilometri sisämaahan pois turistihulinasta, kun on täysin eri maisemissa keskellä avaraa luontoa ja maaseutua.
Ylempänä sisämaassa alueen pinnanmuotojen moninaisuus tuo mieleen villin lännen aavikkomaisemat. Korkeat, portaittain kuluneet basalttiseinämät muistuttavat tietyillä paikoilla Coloradojoen kanjonia Yhdysvalloissa.
Kasteluvesijärviä kuivissa rotkoissa
Saaren sisäosista yli tuhannen metrin korkeudelta löytyy tuuheaa mäntymetsää alppimaisessa vuoristossa. Rotkojen pohjalla on kimmeltäviä kasteluvesijärviä, massiivisia patoja ja hohtavanvalkoisia, syrjäisiä, uneliaita vuoristokyliä. Lännessä on jyrkkiä ja rotkojen halkomia kallioita tuliperäisine kivilajeineen ja vuorenharjanteita.
Saaren luoteiskulmassa 800 metriä korkeat kalliot vajoavat syvälle valtamereen. Saaren keskustassa on liki kaksi kilometriä korkeita vuorenharjanteita. Syrjäisistä rotkoista löytyy saaren alkuperäisasukkaiden, guanchien aikoinaan ihmisasuntona toimineita luolia ja espanjalaisten rakentamia luolataloja, joista muutamissa asutaan edelleen.
Saaren pintaa halkoo 25 syvää rotkoa. Pienempiä sivurotkoja on noin kolminkertainen määrä. Rotkolaaksot lähtevät saaren keskeltä säteittäin rannikolle kuin pyörän puolat navasta kehälle.
Yli 500 vuotta
vanhoja polkuja
Monet Gran Canarian vanhoista vuoristokyliä yhdistävistä ratsupoluista ovat säilyneet. Useat näistä poluista ovat yli 500 vuotta vanhoja, ja ne on rakennettu heti saaren espanjalaisvalloituksen jälkeen yhdistämään eristyneet vuoristokylät rannikkoon. Lisäksi saaren sisäosassa on paljon paimenten ja vuohien käyttämiä polkuja.
Paikoitellen polkuja on helppo seurata, mutta on paikkoja, joissa kasvillisuus tai eroosion irrottamat kivet ovat peittäneet polut. EU-rahoituksella on restauroitu muutamia kivillä ladottuja "kuninkaanteitä", Caminos Reales.
Patikoidessa Kanarian saarilla törmää sanaan barranco. Se tarkoittaa kurua, solaa, tai raviinia eli rotkoa. Barranco on joko laavavirtojen etenemisen mukaan tai luonnonvoimien maaperään kuluttamaan kanjonimaiseen rotkoon muodostunut, yleensä kuivunut joenuoma. Gran Canarialla barrancot ovat usein vehreämpiä kuin voisi odottaa.
Palmujen ja kanarianmännyn lisäksi niistä löytyy muun muassa kanariantyräkkiä, vaaleanpunaista kallioruusua eli kistusta, alkuperäistä keltakukkaista kanarianmehipuuta, punamykeröistä oka-opuntiakaktusta, agaaveja ja keltaista värihernettä.