Tony Blair on ollut 1990-luvun alusta alkaen työväenpuolueen ihmepoika, joka ensin nosti puolueen valtaan eikä sitten luopunut siitä kulumallakaan.
Blair, 53, ja valtiovarainministeri Gordon Brown, 55, hankkivat työväenpuolueelle voiton vuoden 1997 vaaleissa muuttamalla vasemmalle kallellaan olleen puolueen kurssin keskustaan suuntautuvaksi "uudeksi työväenpuolueeksi".
Yhdessä miehet veivät puolueensa voittoon vielä toukokuussa 2005.
Blair on työväenpuolueen pisimpään ja Britannian historian toisiksi pisimpään palvellut pääministeri.
Blair ei ole luonut asemaansa yksin, vaan alusta alkaen hänellä on ollut rinnallaan Gordon Brown. Vaikka Blair on puolueen hurmuri, niin hän on vaalivoitoistaan ison kiitoksen velkaa Brownille, jonka taidot taloudenpitäjänä ovat pitäneet kansan tyytyväisenä.
Sillä mikä kansa vaihtaisi hallitusta, kun asuntojen hinnat nousevat, työttömyys alenee, ulkomaanmatkailu kasvaa, koululuokat pienenevät ja sairaalajonot lyhenevät?
Brownin valtiovarainministerikaudella - vuodesta 1997 alkaen - ei ole ollut edes pienenpientä taantumaa.
Viimeisten parin vuoden aikana Brown on kuitenkin ollut ilmiselvästi tyytymätön kakkosviulun soittajan osaan.
Hänen lähipiirinsä mukaan miehet olivat sopineet, että Blair johtaa puoluetta kaksi kautta ja sitten on Brownin vuoro.
Monen mielestä Blair onkin istunut paikallaan liian pitkään.
Lupauksen rikkomisesta johtuva ärsyyntyminen ei ole ainoa syy, jonka takia Brown haluaa pikaista vallanvaihtoa.
Työväenpuolue syöksyy nyt mielipidemittauksissa kovaa vauhtia alaspäin, kun konservatiivijohtaja on jo hurmannut kansaa yhtä komeasti kuin Blair aikanaan. Brown haluaa päästä estradeille, jotta hän voisi rakentaa omaa imagoaan nykyistä paremmin.
Vaikka Blair ja Brown ovat virallisesti kaikessa samoilla linjoilla, työväenpuolueen kansanedustajat jakaantuvat aika selvästi brownilaisiin ja blairilaisiin.
Jälkimmäisillä ei ole tällä hetkellä selvää puoluejohtajaehdokasta ja mitä pikaisemmin johtajavaihdon tapahtuu sitä mainiommat mahdollisuudet Brownilla on.