Britannian yliopistot keräävät lukukausimaksuillaan vuosittain viisi biljoonaa puntaa meren takaisilta opiskelijoiltaan, mutta se ei huolestuta maisterintutkintoaan Goldsmiths Collegessa päättävää Henna-Riikka Halosta (s.1975).
Omanäköisen taiteilijapersoonan luominen ja kansainvälisen kontaktiverkon rakentaminen vievät suuren osan lopputyönäyttelyään suunnittelevan iiläissyntyisen Halosen ajatuksista.
Itsensä aina uudelleen haastava opiskelija kiittää studio-opetusta, vertaiskritiikkiä ja tuutoritapaamisia taiteilijoiden, kuraattorien ja kriitikoiden kanssa.
"Suomessa ei välttämättä tiedetä Goldsmithsistä. Kuulin oppilaitoksesta ollessani Vapaan taidekoulun vaihto-oppilaana Limerickissä, Irlannissa. Halusin tulla tänne, koska oppilaitoksella on kriittinen maine."
Seisomme näyttelyateljeessa Goldsmiths Collegen kampuksella, Will Alsopin työpöydältä lähteneen supermodernin rakennuksen huipulla, jossa julkisivurakenteet suodattavat heinäkuun hellevalon katsomiselle optimaaliseksi.
Opiskelijakollega on jo ripustanut työnsä, mutta näyttelytilan mukana tullut, kermakakulta näyttävä kipsivuori, lohkaisee yhä jättikimpaleen Halosen osuudesta.
Pitäen käsissään laboratorion palauttamia, Hasselblad-kameralla kuvaamiaan pienoisluonnoksia Halonen esittelee näyttelysuunnitelmansa, ja ohi kulkiessaan potkaisee harmissaan kipsiveistosta, jota omistaja ei ole sähköposteista huolimatta noutanut.
Valokuvapinon ylimpänä on värikuva kadulle tiilimuurin eteen kyyristyneestä turkoosinsinisestä selästä (ei selkeästi erillään samanvärisestä roskakorista olion vieressä). Koska hahmon pää on piilossa, alkaa katsoja automaattisesti etsiä uutta päätä muurista.
Tuntemattoman tagin tekijän nimikirjoitus, leveäksi hymyksi tai irvistykseksi tyylitelty graffiti (vissi ero), tarjoaa sellaisen.
Halosen aiempia tuotoksia voi kuvata puoliabstrakteiksi värimaalauksiksi, joissa on symbolistinen lähtökohta, kun taas uudet ovat monikerroksisempia kehityskulkuja, kuten tammikuussa Takajärven metsässä Kemissä kuvattu video.
Siinä ja loppunäyttelyn valokuvissa, jotka kantavat nimeä Paikallinen keho, jäljitetään ihmisen toiminnan muuttumista esineeksi sekä yksilöllisyyden, alistumisen ja vaatimattomuuden merkkejä, joilla ihminen viestii sopeutuakseen yhteisöönsä.
"Pidän Eija-Liisa Ahtilasta. Minua kiinnostaa slapstic-komedia ja teoksiani on verrattu muun muassa itävaltalaiseen Erwin Wurmiin, mutta meillä on erilainen lähtökohta. Hän pyrkii häiritsemään kaupunkikuvaa."
Tällä erää Halosen työpäivä alkaa kello 8 ja päättyy illalla kello 21, monesti oppilaitoksen kirjastossa sivutöitä tehden. Lopputyön kirjallisen osuuden Halonen viimeistelee näyttelyn jälkeen Suomessa. Valmistuminen häämöttää syyskuussa.
"Nyt olen surullinen siitä, että jätän tämän. Hankkeissa on lontoolaisateljee toisten kanssa ja näyttelyiden järjestäminen, että saisi apurahoja," Halonen kertoo.
Goldsmiths Collegen maisterikokelaiden loppunäyttely Lontoossa
18.7 asti. Lisätietoja osoitteessa www.goldsmiths.ac.uk