Vuoden vaihtuessa tulee melkein pakonomainen tarve tehdä jonkinmoista tiliä menneestä vuodesta. Mielessä pyörivät monet kysymykset. Mitä saatiin aikaan? Mikä jäi kesken? Mikä onnistui ja mikä meni pieleen? Samalla tulee myös pohdituksi asioita, joita kuluvana vuonna pitäisi tehdä, mitä haluaisi muuttaa, mitä säilyttää ennallaan, tai mikä on tärkeää.
Aasian luonnonkatastrofi sysäsi ajatuskulut monella tapaa erilaisille urille ja havahdutti miettimään vakavammin elämän tärkeitä kysymyksiä. Omat yksityiset pikkumurheet tai ikääntyvän hyvinvointivaltion taloudelliset haasteet globalisaation pyörteissä tuntuvat kovin mitättömiltä, kun vaakakupissa on katastrofi, joka hetkessä pyyhkäisi pois kymmenien tuhansien ihmisten elämän ja tuhosi satojen tuhansien elinympäristön useiksi vuosiksi. Tuhoalueilla kotinsa ja elantonsa menetti arviolta noin viisi miljoonaa ihmistä - saman verran kuin koko Suomessa on asukkaita.
Massaturismin levittäytyminen yhä useampaan maapallon kolkkaan on lähentänyt dramaattisesti eri alueita toisiinsa. Samalla olemme tulleet entistä riippuvaisemmiksi siitä, mitä muualla maailmassa tapahtuu. Pari vuosikymmentä sitten suomalaiset matkailivat sankoin joukoin Kanarialle ja Kreikkaan. Thaimaan tai Sri Lankan lomaparatiiseista ei osattu edes uneksia. Tänä päivänä nämä tuhoutuneet kaukoparatiisit ovat osa suomalaistenkin arkipäivää - ja osa globalisaatiota.
Massaturismin kautta Aasian luonnonkatastrofin aiheuttama inhimillinen kärsimys ja tuhot ovat koskettaneet koko maailmaa aivan toisella tavalla kuin nälänhätä Afrikassa tai raju maanjäristys Iranissa tapaninpäivänä 2003. Harva meistä muistaa tämän ja vielä harvempi osallistui kansainväliseen avustustoimintaan, vaikka maanjäristyksen koettelemalla alueella oli arviolta 200 000 ihmistä. Hätä ja avuntarve suuronnettomuuksissa eivät katso kansallisuutta.
Globalisaatio oli viime vuonna yksi puhutuimmista aiheista suomalaisessa keskustelussa. Vaikka sanan merkitys on monelle jäänyt hämäräksi, siitä tuli osa jokapäiväistä kielenkäyttöä. Globalisaatio alkoi koskettaa myös meitä, kun teollisuustyöpaikat kääntyivät Suomessa laskuun ja yhä useampi yritys ilmoitti investoinneistaan Kiinaan tai muihin kasvaviin talouksiin. Globalisaatiosta tuli peikko, joka vie meiltä työn ja toimeentulon.
Helposti unohdamme, että oma elintasomme ja hyvinvointimme ovat nousseet kohisten juuri globalisaation ansiosta. Unohdamme myös sen, että voimme ylläpitää nykyisen elintasomme ja hyvinvointimme jatkossakin vain menestymällä globaaleilla markkinoilla. Tämä on suuri mahdollisuus ja samalla ehdoton välttämättömyys, jos emme halua elintasomme romahtavan. Kansainvälisen kaupan ja viennin ansiosta olemme nousseet maailman vauraimpien kansakuntien joukkoon.
Viennin avulla luotu vauraus on mahdollistanut pohjoismaisen hyvinvointivaltion rakentamisen myös Suomeen: ilmaiset hyvinvointipalvelut ja laajan, kaikille kansalaisille ulottuvan sosiaaliturvan. Hyvinvointivaltiota pidetään tänä päivänä itsestään selvyytenä, vaikka se ei sitä ole. Odotamme, että hyvinvointivaltio huolehtii meistä kohdusta hautaan ja vakuuttaa meidät kaikkien mahdollisten elämän riskien varalta riippumatta siitä, annammeko sen ylläpitämiseksi oman panoksemme vai emme. Ilman kasvavaa työpanosta, hyvinvointivaltiota on mahdoton ylläpitää.
Kilpailukyky on globalisaation rinnalla toinen viime vuonna puhuttanut aihe. Kilpailukykyä haetaan osaamisesta, innovaatioista, luovuudesta, tuottavuudesta. Kilpailukyvyn nimissä on vaadittu uudistuksia, joustoja, veronalennuksia, tupoa ja matalia palkkaratkaisuja. Suurta julkista sektoria on pidetty kilpailukykytekijänä ja sen esteenä. On myös syytetty, että kilpailukyvyn nimissä taloudelliset arvot ja tehokkuuden vaatimukset ovat ajaneet kaiken muun yli ja että olemme uhraamassa hyvinvointiyhteiskunnan arvot, solidaarisuuden ja tasaisen tulonjaon, sen alttarille.
Kilpailukyky sinällään ei ole itseisarvo. Hyvällä kilpailukyvyllä tavoitellaan viime kädessä nykyisten ja tulevien sukupolvien mahdollisimman korkeaa hyvinvointia. On myös huomattava, että maat eivät kilpaile keskenään vaan yritykset. Maan kilpailukyky vaikuttaa yritysten kilpailukykyyn epäsuorasti tarjoamalla yrityksille ja yksilöille toimintaympäristön, joka kannustaa investoimaan inhimilliseen ja kiinteään pääomaan, perustamaan uusia yrityksiä ja luomaan työpaikkoja. Koska taloudessa jaettava "kakku" syntyy yritystoiminnan kautta, hyvinvoinnin taso ja sen kasvu riippuvat yritysten kilpailukyvystä ja menestymisestä globaaleilla markkinoilla.
Yritystoiminnan elinvoimaisuus ja kilpailukyky ovat siten välttämättömiä edellytyksiä hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämiselle. Hyvinvointivaltion rahoitusongelmia tai työttömyyttä ei voi poistaa siirtämällä resursseja kasvavassa määrin julkiselle sektorille ja lisäämällä sen osuutta työpaikoista. Jokainen lisäeuro julkisen sektorin menoihin vaatii vastapainoksi lisää veroeuroja. Loputtomiin tällä tiellä ei voida jatkaa - seinä tulee vastaan verotuksen kiristämisessäkin. Mikäpä olisi sellainen valtio, jossa kaikki ovat julkisella sektorilla töissä ja maksavat 100 prosenttia tuloistaan veroa?
Hyvinvointivaltion paras puolustus on vahva ja kilpailukykyinen yksityinen sektori ja tehokkaasti toimiva julkinen sektori. Tehokkuus ei tarkoita entistä suurempaa työtaakkaa tai työntekijöiden hiostamista vaan tehokkaita kunta- ja palvelurakenteita, organisaatioita, toimintamalleja ja johtamista. Nämä tukevat myös työhyvinvointia ja työssä jaksamista. Julkisen sektorin tuottavuuden ja tehokkuuden kohottaminen ovat tulevien vuosien suurimpia haasteita Suomessa.