Lastenhoitajia Filippiineiltä, siivoojia Moldovasta, vanhuksen kotiapulaisia Venäjältä... Hoivatyötä tekeviä naisia matkaa enenevässä määrin Aasiasta ja köyhistä Itä-Euroopan maista vauraisiin länsimaihin, Suomeenkin.
Hoivatyötä siirtyy yllättäviäkin reittejä pitkin. Myös Suomessa on au pair -statuksella filippiiniläisiä naisia perheissä siivoamassa ja hoitamassa lapsia, vaikka he ja heidän työnsä eivät vastaa alkuperäistä ajatusta au pair -toiminnasta, kertoo tutkija, dosentti Anna Rotkirch Helsingin yliopiston tutkijakollegiumista.
Toiminnan piti olla nuorten väylä tutustua toisen maan kulttuuriin ja kieleen: au pair auttaa kotiaskareissa korkeintaan kuusi tuntia päivässä, saa vastineeksi pientä taskurahaa ja elää osana perhettä. Rotkirchin haastattelemat naiset kuitenkin puursivat pitkää päivää ja kokivat tulleensa tänne töihin. He siis tekivät työtä, joka ei ole työtä, ja saivat palkkaa, joka ei ole palkkaa.
Valtaosin haastatellut olivat tyytyväisiä, eikä eteen juuri tullut varsinaisia kauhutarinoita. Mm. työaikojen epämääräisyys tosin rassasi monia - perinteisiin au pairin tehtäviin ei ole kuulunut nousta hoitamaan keskellä yötä herännyttä lasta.
Rotkirch tekee parhaillaan tutkimusta hoivatyöstä Suomessa, Ranskassa ja Venäjällä. Merkkejä au pair -toiminnan muuttumisesta on näkynyt kaikissa Länsi-Euroopa maissa.
"Naisten töitä" naisille
Toistaiseksi Suomeen on tultu tekemään hoivatyötä pienissä määrin, mutta suuntaus näyttäisi olevan kasvamaan päin. Rotkirch uskoo, että koulutettuja tulijoita löytyisi myös Virosta ja Venäjältä. Iso kysymys on, päästetäänkö heitä tänne ja mihin tehtäviin he sijoittuvat.
Kysyntää hoivatyön tekijöille kyllä olisi, sillä yhä paremmin koulutetut kotimaiset ammattilaiset eivät enää kiinnostu kaikista tehtävistä - vaikkapa seurankipeän vanhuksen kanssa juttelusta vaatimattomalla palkalla.
Rotkirchin mukaan on toisaalta väärin puhua mistään paluusta piikayhteiskuntaan. Nyt vaaditaan usein erityisosaamista ja palvelutkin ovat enemmän täsmäpalveluja: siivousta kerran viikossa, lastenhoitoa tarpeen mukaan.
Palvelut ovat pitkälti sellaisia, jotka vapauttavat nimenomaan naisen kotiarjen ikeestä: olemaan palkkatyössä tai harrastamaan "laatuaikaa" puolisonsa tai lastensa kanssa. Kyse on siis "naisten töiden" siirtämisestä toiselle naiselle tai tavasta välttää kiistat kodin työnjaosta.
Moni nainen tekeekin nykyisellään kolmea työvuoroa: yhden ansiotyössä, toisen arkiaskareissa ja kolmannen pitäessään perheen aikataulut kasassa.
- Kuka suunnittelee, milloin siivooja tulee ja saa palkkaa, milloin lastenhoitaja tulee, milloin lapsi haetaan lastenhoitajalta ja viedään isovanhemmille tai jalkapalloharjoituksiin... Mies voi hyvinkin olla se, joka kuljettaa, mutta tämä iso suunnitteluvastuu on hämmästyttävän usein naisilla.
Arvaamattomia seurauksia
Rotkirch huokaa, että hoivan globalisoituminen on hyvin moniulotteinen asia. Hoivan osapuolille ratkaisu voi olla toimiva ja hyvä, mutta se tuo isoja haasteita sekä lähettäville että vastaanottaville maille.
Suomen kaltaisissa maissa joudutaan pohtimaan, miten käy hyvinvointipalvelujen rakenteiden, jos varakkaat tottuvat hankkimaan erikoispalvelut rahalla. Näitä rakenteitahan koetellaan jo entuudestaan mm. kotitaloustyön verovähennyksillä; maksukykyinen kansanosa saa verotukea samalla kun kunnallisia palveluja on ennemmin ajettu alas.
Työvoiman lähettäjämaissa taas kysytään, mitkä ovat pitkän aikavälin seuraukset, jos maan hoiva-ammattilaiset siirtyvätkin siivoamaan Saksaan.
Rotkirch harmittelee heränneensä itsekin vasta äskettäin siihen, että niinkin kaukaiselta tuntuva asia kuin EU:n perustuslaillinen sopimus on olennainen hoivan ja hyvinvointipalvelujen kannalta. Jos nämä palvelut avataan vastoin Suomen kantaa kaupallisille markkinoille, voivat seuraukset olla arvaamattomia.
Tästä uhasta on kerrottu tiedotusvälineissä hirvittävän vähän - ainakin verrattuna siihen, miten lavealti vaikkapa Paavo Lipposen mahdollisuuksista komission johtoon on kirjoitettu, tutkija arvostelee.
- Hän ei todennäköisesti saa sitä tehtävää, eikä sillä toisekseen ole Suomen poliittisen ja sosiaalipoliittisen kohtalon kannalta oikeastaan mitään merkitystä.