Kasvavat yritykset ja aloittelevat startupit mutta myös suuret firmat tarvitsevat ja saavat julkista rahoitusta tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Tutkimus- ja tuotekehitysrahat ovat mantra, jota toistetaan, kun halutaan varmistaa, että syntyy innovaatioita, joita voidaan kaupallistaa, tuotteistaa, markkinoida ja työllistää.
Paine tutkimus- ja tuotekehitysrahojen kasvattamiseen on jatkuvaa.
Varsin usein tutkimus- ja tuotekehityksen rahoittamisessa käydään muodossa tai toisessa veronmaksajan kukkarolla. Yritysten oman panostuksen lisäksi pääasiallisia rahoittajia ovat valtiollinen Tekes ja EU:n aluekehitysrahastot.
Rahoitusmallin idea on, että yrityksille, tutkimusorganisaatioille ja julkisten palvelujen tuottajille myönnetty innovaatioraha palautuu moninkertaisena takaisin kansantalouteen.
Julkisella rahoituksella halutaan kasvattaa yhteistä hyvää. Siksi tärkeitä rahoituskohteita ovat kansainvälistyvät ja kasvua tavoittelevat pienet ja keskisuuret yritykset.
Oulussa on paljon kokemusta siitä, miten yliopiston, tutkimuslaitosten ja yritysten yhteistyö on poikinut työtä ja toimeentuloa aluetalouteen. Nyt kone yskii, kun kansainväliset jätit käyvät ostamassa osaamisen ja markkinat, mutta jättävät jäljelle työttömien armeijat.
Tilanne on mutkikas. Suomeen toivotaan kipeästi kansainvälisiä investointeja. Yhteisöveroa on laskettu ja konesalien sähköverokantaa alennettu.
Silti ei voi olla hyväksyttävää, että verovaroja valuu hyödyttämään globaaleja jättejä ilmaiseksi. Ne joutavat maksamaan kipurahat takaisin. Julkisen rahan vastineeksi työllisyys- ja yhteiskuntavastuu on otettava tosissaan.
Hieman vaikeampaa on rajanveto startupeihin. Yrittäjävapauteen kuuluu kehittää, sinnitellä, tuottaa, myydä ja rikastua. Juuri näin startupit pyrkivät toimimaan. Tavoitteena on läpimurtotuote, joka voidaan myydä ja sen jälkeen innovoida uutta myytävää.
Äkkirikastuminen on hieno asia. Sen voi nähdä kaupanteon jälkeen riemuaan pidättelevistä yrittäjistä.
Kansantalouden kannalta iloa latistaa, jos ulosmyydyt firmat eivät enää työllistä suomalaisia. Pieni lohtu on, että usein myyntivoitot jäävät pyörimään aluetalouteen tai huikean kaupan tehneet yrittäjät ryhtyvät bisnesenkeleiksi.
Parempi olisi, jos globaaleille markkinoille kelpaavat ideat poikisivat työtä ja toimeentuloa kotimaakunnassa ja kotimaassa.
Julkisen rahoituksen pelisääntöjä on kirkastettava. Vähintä mitä Tekes voi tehdä on periä takaisin tutkimus- ja tuotekehitysrahat, jos liiketoiminta omistajavaihdoksen myötä loppuu Suomesta.
Huonoista kokemuksista on syytä ottaa opiksi. Ei meidän tarvitse jakaa rahojamme kasvottomille globaaleille jäteille. Sen sijaan kotimaisten työllistävien ja kasvuhakuisten yritysten tutkimuksen ja tuotekehityksen tukeminen on perusteltua ja hyväksyttävää.
Pääkirjoitus