Pari piirua vasemmalle. Näin lupasi Rafael Paasio aikoinaan korjata SDP:n linjaa. Kun Eero Heinäluoma astui sosialidemokraattien johtoon, hän linjasi vievänsä puoluetta pari piirua lähemmäksi ihmistä. Paavo Lipposen puheenjohtajakaudella puolue luisui joidenkin mielestä liikaa oikealle.
Jossain vaiheessa poliittiset vastustajat irvailivat, ettei sosialidemokraateilta löydy enää mitään muuta punaista kuin tiilitalon seinä ja bemarin kylki.
Viime kesäkuun puoluekokouksessaan SDP teki keulapaikalla paitsi sukupolven vaihdoksen myös sukupuolen vaihdoksen. Puheenjohtajakisan voittanut Jutta Urpilainen lupasi uuden SDP:n.
Punaisuutta on näkynyt ainakin puheenjohtajan jakuissa. Sen sijaan uusi SDP on antanut teoissa ja sanoissa vielä odotuttaa itseään. Urpilaiselle hävinnyt Erkki Tuomioja ehti jo leimata Urpilaisen puheet unelmahötöksi.
Uuden vuoden aaton Iltalehdessä iski glamourkissa.
Urpilainen repäisi poseeraamalla pinkissä juhlamekossa ja verkkosukissa. Monen suu taisi loksahtaa auki. Toisaalta moni kehui Urpilaisen rempseää heittäytymiskykyä. Summa summarum oli kuitenkin se, että kuvista syntyi tai oikeastaan synnytettiin verkkosukkaskandaali.
Loka on lentänyt ennen kaikkea nettikeskusteluissa. Ensimmäisen kiven heitti kuitenkin oman puolueen nainen, ex-poliitikko ja ensi kesän eurovaaleissa EU-parlamenttiin yrittävä Arja Alho. Hän teilasi Urpilaisen poseerauksen ja ilmoitti kilpailevassa iltapäivälehdessä: "Jos SDP haluaa tulla tunnetuksi glamourin ja verkkosukkien kautta, niin se ei ole työväenpuolue, jossa minä haluan olla."
Tämän jälkeen netissäkin riitti tuhahtelevaa paheksuntaa.
Alho on jo aiemmin tullut tunnetuksi puolueen puheenjohtajien ja muidenkin vallassa olevien lyttyyn haukkumisesta. Rouva suorasuu on laukonut kitkeriä kommentteja myös nuorista naispoliitikoista.
Vaikea sanoa, onko Alhon ongelma sama kuin ketulla, joka sanoi pihlajanmarjoista: happamia. Ainakaan hän ei eronnut puolueesta Pertti Paasion aikana, vaikka puheenjohtaja kulki eriparikengissä.
Lisäksi Alhon omastakin kuva-albumista löytyy luuranko. Hän poseerasi vuonna 1998 Image-lehdessä dalmatialaiskoirien kanssa hurjana Cruellana.
Kuva kaivettiinkin nopeasti koko kansalle näytille Iltalehteen, jossa Alho nyt ilmoittaa syyllistyneensä huonoon harkintaan ja katuvansa hurjaa poseeraustaan.
Perään hän selittelee arvostelevansa toisten naispoliitikkojen rohkeita kuvia juuri siksi, että tietää omasta kokemuksestaan myös kuvien huonot seuraukset.
Ei oikein uppoa. Selityksetkin siitä, että kuvista seuraisi automaattisesti karvata kokemuksia ontuvat. Tosiasiassa hurja-Alhon Cruella-stailauskin oli päässyt kansalta autuaasti unohtumaan. Aikoinaankaan siitä ei noussut mitään suurempaa mölyä. Sen sijaan Alhon toistuvat rökitykset ovat tunnettuja. Niistä on tullut huonoja seurauksia; mutta lähinnä Alholle itselleen.
Yhden asian Urpilaisen kuvien synnyttämä paheksunta sen sijaan osoittaa taas kerran todeksi. Naispoliitikkoja ei vieläkään kohdella tasavertaisesti miesten kanssa politiikan huipulla.
Kun ulkoministeri Alexander Stubb kertoi kesällä ajatelleensa maratonin juoksunsa lomassa yhdysvaltalaisen kollegansa Condoleezza Ricen sääriä, ei lausahdus nostattanut minkäänlaista hämminkiä. Lähinnä sille hymähdeltiin ymmärrettävästi.
Joulukuun alussa Stubb esiintyi kokoomuksen 90-vuotistaivalta kuvaavassa Nykypäivä-lehden juhlaliitteessä 1950-luvun rock´n rollia rämpyttelevänä ja Elvis Presleyn tyyliseksi stailattuna. Puheenjohtaja Jyrki Katainen puolestaan tavoitteli tiukkailmeisesti monokkelin läpi tuijotellen Svinhufvudin ajan tyyliä, peruspalveluministeri Paula Risikko keimaili 1980-lukua varsinaisessa vamppiposeerauksessa jne.
Kuvia kehuttiin kilpaa. Päätoimittaja Margit Hara kiitteli kirjoituksessaan, että kokoomuksen ministereiltä löytyy aimo annos itseironiaa ja heittäytymiskykyä. Hara muistutti, että politiikassa kuten elämässä yleensä on varmasti hyötyä luovuudesta, tärkeilemättömyydestä ja huumorista.
Mihin katosi huumori ja suvaitsevaisuus Urpilaisen osalta? Verkkosukkavedon jälkeen hätäisimmät ryhtyivät Alhon tavoin jo kyselemään SDP:n puheenjohtajan uskottavuuden perään.
Viisaasti Urpilainen on itse hiljaa ja antaa muiden kohkata. Ei hänen uskottavuutensa yksien sukkien varassa ole. Kuten Urpilainen jo alun alkaen on tehnyt selväksi, puheenjohtajuus mitataan ennen muuta vuoden 2011 eduskuntavaaleissa.
Ennen kuin sinne asti edetään, glamourkissa saattaa sihistä ja raapiakin kunnolla, asioilla. Ei aina tarvitse olla otsa kurtussa.