Tapasin Tony Halmeen. Kaikki kysyivät sen jälkeen: Millainen se oikein oli? Tuntuu, että kaikki ovat kiinnostuneet Halmeesta. Ne, jotka eivät ihaile häntä, tuntuvat vihaavan ja halveksuvan häntä. Kannattajat näkevät miehessä hänen kirjoistaan ja internet-sivuiltaan tutun myyttisen hahmon, joka on kärsinyt, raatanut ja viimein onnistunut. Halmeella on myös sydän: Hän tekee vapaaehtoistyötä löytökoirien hyväksi, lähettää köyhälle rahaa insuliiniin ja vierailee lastenkodeissa. Tony on kannattajilleen täydellinen sankarihahmo.
Käsivarren mitan päässä Halme on vielä tyrmäävämpi kuin virtuaalisesti: Jättiläinen suoltaa juttujaan ja totuuksiaan toisensa perään ja miellyttävällä äänellä. Hän hymyilee, vetoaa, jyrähtelee ja uhittelee.
Karisma on Halmeessa tietysti olennaista, mutta tärkeämpää olisi selvittää miehen ideologia. Sillä ei nimittäin tunnu olevan nimeä. Varsinkin viittaukset fasismiin saavat Halmeen raivoihinsa.
Halmeen ajattelu muistuttaa fasismia rakenteellisesti. Myös Halme pakenee Humen giljotiinia. Humen giljotiini on teoria, jonka filosofi David Hume esitteli teoksessaan A treatise of human nature (1739).
Sen mukaan moraalisia periaatteita tai arvoja ei voi loogisesti johtaa tai perustella väitteillä maailmasta. Toisin sanoen siitä, millainen maailma on ei voida päätellä, kuinka sen pitäisi olla. Halme on totalitaristi siinä mielessä, että hän käyttää tilastoja ja numeroita, jopa yksittäisiä tapahtumia, todistamaan yhdestä, oikeasta opista. Puhujan aatteen puolesta.
Totalitaristi politisoi henkilökohtaisen. Aiheesta kirjoittaa esimerkiksi Janne Vainio (Kaltio 2/2003). Halme on kävelevä puhekone, joka yhdistelee helposti nieltävään pakettiin omia kokemuksiaan, yksittäisiä tapauksia, irrallisia tilastoja ja mielipiteitään. Halmeen Suomi on onnettomuuksia, vaaroja ja epäoikeudenmukaisuutta täynnä.
Mikä tahansa anekdootti tai kaupunkilegenda todistaa, että hän ajattelee oikein ja että kaikki ajattelevat samoin. Halme puhuu brutaalista totuudesta ja absoluuttisesta totuudesta, mutta hän hyväksyy faktat vain siinä määrin kuin ne tukevat hänen mielipiteitään.
Brutaali totuus, jota Halme myy, on hämäävä. Se ei ole pelkkiä havaintoja ympäröivästä maailmasta vaan myös puhetta siitä, millaiseksi Suomi on muutettava.
Tony Halme ei rakenna vain politiikkaa vaan myös moraalijärjestelmää. Siihen ei kuulu Jumalaa, koska maailma on niin paha, ettei Jumalaa voi olla. Sen sijaan Halme asettaa itsensä perinteiseen jumalan asemaan: Hän aikoo itse muuttaa maailman siksi, miksi sen pitäisi hänen mielestään tulla.
Tämä on toisaalta populismin tyypillinen piirre. Populistille kelpaavat vain yksinkertaiset käskylauseet, joissa parilla sanalla ilmaistaan totuus, koko totuus. Halmeen tapauksessa brutaali totuus. Halmeella on ratkaisu Suomen kaikkiin ongelmiin, vieläpä nopea ratkaisu.
Tony Halmeen kanssa on mahdoton keskustella, sillä hän ei ole valmis tarkistamaan mielipiteitään. Tässäkin hän on puhdasverinen totalitaristi: häntä ei saa katsoa kriittisesti.
Halmeen ajattelu muistuttaa fasismia rakenteellisesti. Myös Halme pakenee Humen giljotiinia.