Mustassa ovessa on valkoinen risti, pieni kuva Salvador Allendesta ja sääriluinen kädensija, mökkeröisen seinässä värikkäitä, inhorealistisia maalauksia. Valokuvasuurennos taidemaalari Kalervo Palsan (1947-1987) ateljeesta, Kittilän Getsemanesta, ottaa vastaan Palsan näyttelyyn tulijat.
Nyt pääsiäisen lähestyessä ja hirvittävien sotien riehuessa maailmassa Getsemane-ateljee muuttuu tämän päivän kuvaksi.
Mieletön, mieletön maailma on paljon kuvottavampi ilmiö, kuin kittiläläinen taiteilija, joka alemmuudentunnossaan ja hauraudessaan halusi olla mahtava ja vahva ja näyttää maailmalle, että perversioissa täältä pesee. Sitten hän ilkikurisesti voisi seurata erityisesti herrojen reaktioita, kuinka niitä kuvottaa.
Ja itse näyttely tuo erinomaisen viisaasti esiin taidemaalari Kalervo Palsan taiteen, ei hänen itserakkaita kuvotustavoitteitaan. Näyttelyn teokset osoittavat, että Palsa on varhaiskypsä viivan, akvarellin ja guassin taitaja. Kittilän näkymät ja henkilöt suodattuvat hänen maalauksiinsa vanhan ja uuden taiteen valtavalla tuntemuksella, kirjojen ja lehtien antamien esikuvien kautta.
Vincent van Goghin Arles'n polttava aurinko antaa sisällön Kittilän auringolle keväthangilla. Teoksessa Anus Mundi mökin kuvan ympärille koostuu Hieronymus Boschin helvetin kauhut ja tieteiselokuvien hirviöt, myös Tex Willer ja Palsan ihannoimat kirurgit.
Kittiläläiset saavat hahmoihinsa huutoja Edvard Munchilta ja psykedelisiä käppyräviivoja Robert Crumbilta. Kittilän kunnanjohtaja on imperialistisen Chiquita-banaanin mies. Marc Chagallin viulunsoittaja on saanut yhden kulman italialaisen Archimboldon ja suomalaisen Tyko Sallisen teoksista ammentavassa maalauksessa Laestadius.
Näyttelysalin peräseinällinen henkilökuvia näyttää erityisen havainnollisesti Vilho Lammen taiteen vaikutuksen Palsan teoksiin. Palsaa ja Lampea yhdistävä uhoamisen tarve on heidän poliittisia erojaan suurempi. Lammen voimaa ryyditti 1930-luvun fasismi, Palsaa Lapin savottatyömaiden sodanjälkeisten kulkumiesten korpikommunismi.
Lapin ehtymätön tarinaperinne näkyy Palsan teoksessa Kyrön murha. Ja eiköhän maalausten lukemattomilla fallisilla ja anaalifantasioillakin ole juurensa lapsen alitajuntaan painuneissa myyttisissä tarinoissa sekä kulkumiesten karskeissa seksuaalijutuissa.
Palsa oli tyylinsä ja aiheensa vakiinnuttanut ja kirjansa lukenut taiteilija mennessään taidekoulutukseen. Koulutus ei oikeastaan antanut hänelle muuta uutta kuin hempeitä "karkkivärejä" ja opin tehdä grafiikkaa - sekä avartavia sosiaalisia ulottuvuuksia. Grafiikkaa Palsa olisi halunnut tehdä enemmänkin kuin varat ja aika sallivat.
Helsingin Kiasman viimesyksyisestä Palsa-näyttelystä Oulun taidemuseoon on koottu pieteetillä otos, joka antaa hienosti tilaa itse taiteelle ja sen analysoinnille.
Sillä liian paljon on ollut pääosassa Palsan monimutkainen persoonallisuus. Persoonallisuusanalyysiä narsistinen ja voyeristinen Palsa ilmeisesti itse halusi.
Mutta aika, näyttelyt ja tutkimustyö vääjäämättä asettavat Palsankin ilman sädekehää ja - ennen kaikkea hänen taiteensa - osaksi suomalaisen 1960- ja 1970-luvun taiteen ilmiöitä. Ei siinä auta enää myytti Lapin riepu -taiteilijastakaan.