Sana "etupiiri" panee historiallisista syistä kylmät väreet liikkeelle monessa selkäpiissä. 69 vuotta sitten, 24. elokuuta 1939, Stalinin Neuvostoliiton ja Hitlerin Saksan ulkoministerit Vjatsheslav Molotov ja Joachim von Ribbentrop allekirjoittivat hyökkäämättömyyssopimuksen. Sen salaisessa lisäpöytäkirjassa Suomi, Baltian maat, Puola ja Romanian Bessarabia jaettiin etupiireihin.
Ruma sana nousi esiin Suomessakin, kun presidentti ja hallituksen avainministerit pitivät Georgia-kokouksensa viime perjantaina. "Millään maalla ei voi olla muihin maihin ulottuvaa etupiiriä", kokoustiedotteen avainlause kuului. Lause on lyhyt, mutta siihen on ladattu kokemusperäistä sisältöä. Etupiiri-sanaa on tuskin koskaan aiemmin käytetty Suomen ulkopoliittisissa kannanotoissa.
Napoleon ja Aleksanteri I sopivat Tilsitissä 1807, että Suomi kuuluu Venäjän etupiiriin. Tämä toteutui 1809. Asian merkityksettömyyttä sopijoilleen kuvaa, että Leo Tolstoin yli tuhatsivuisessa Sota ja rauha -romaanissa se kuitataan yhdellä vaivaisella lauseella. Stalin yritti Tilsitin toisintoa talvisodassa. Neuvostoliitto tunnusti vuoden 1939 etupiirijaon olemassaolon vasta 1980-luvun lopussa.
Toisen maailmansodan jälkeen suuri osa Euroopasta jaettiin etupiireihin. Kun Neuvostoliitto hajosi ja kylmä sota loppui, etupiiriajattelu väistyi taka-alalle. Venäjän ja Georgian sota nosti asian taas tapetille, kun Venäjä osoitti olevansa valmis käyttämään myös sotilaallista voimaa lähialueillaan.
Presidentti Dmitri Medvedev valotti sunnuntai-iltana ensimmäistä kertaa lähialueajatteluaan. Hän määritteli viisi Venäjän ulkopolitiikan johtavaa periaatetta. Niistä viides koski sitä, miten Venäjä näkee etunsa lähialueillaan. Presidentin mukaan "kuten muillakin mailla, on alueita, joilla Venäjällä on etuoikeutettuja intressejä". Nämä alueet ovat valtioita, joiden kanssa Venäjällä on Medvedevin sanoin "erityiset historialliset suhteet ja jotka on sidottu yhteen ystävinä ja hyvinä naapureina". Haastattelija kysyi, tarkoittiko Medvedev alueita, jotka rajoittuvat Venäjään. Medvedev vastasi: "Rajoillamme olevat maat ovat tietysti prioriteetteja, mutta prioriteettimme eivät pääty siihen."
Silmä osuu määrittelyn epämääräisyyteen. Se antaa tietysti määrittelijälle vapauden tulkita asiaa mielensä mukaan. Tekemättä jäi tuhannen euron kysymys, tarkoittiko Medvedev vain Venäjän ympärillä olevia, sen kanssa läheisessä yhteistyössä olevia entisiä neuvostotasavaltoja. Vai tarkoittiko hän myös esimerkiksi Natoon ja Euroopan unioniin kuuluvia Puolaa, Viroa, Latviaa Liettuaa - niin, ja Suomea?
Venäjän ulkopuolisilla, entisillä neuvostotasavalloilla on ollut Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen eri nimiä. Niitä kutsuttiin ensin "lähiulkomaiksi" ja myöhemmin myös "jälkineuvostoliittolaiseksi alueeksi". Vanhojen termien aikana niille ei annettu konkreettista sisältöä ainakaan kättä pidemmällä. Vaikuttaa siltä, että nyt toimittiin ensin ja määritelmä tehtiin vasta jälkikäteen.
Tähän viittaa Medvedevin 12. heinäkuuta, alle kuukausi ennen Georgian sotaa allekirjoittama Venäjän ulkopolitiikan päivitetty konsepti. Se on yli 20-sivuinen asiakirja, jossa lähialueista ja kaikesta muustakin käytetään hyvin korrektia kieltä.
Asiakirja on etenkin nyt kiinnostavaa luettavaa. Rajanaapurien kanssa Venäjä ilmoitti haluavansa edistää hyviä suhteita ja "auttaa eliminoimaan jännitys- ja konfliktipesäkkeitä Venäjään rajoittuvilla alueilla". Tiukinta, mutta entuudestaan tuttua kieltä käytettiin suunnitelmista ottaa Ukraina ja Georgia Naton jäseniksi. Asiakirja lupasi Venäjän harjoittavan "avointa, ennustettavaa ja pragmaattista ulkopolitiikkaa". Se julisti myös tukea muun muassa Etykin loppuasiakirjalle sekä valtioiden alueelliselle koskemattomuudelle.
Tuskinpa musteen edes kuivuttua ollaan siis jo tilanteessa, jossa määritellään "etuoikeutettujen intressien" alueita. Venäjä ei nyt tunnustakaan Georgian alueellista koskemattomuutta. Eikä ennustettavuus taida olla paras sana kuvaamaan nykyistä ulkopolitiikkaa.
Kremlologit pohtivat näinä aikoina, miksi ja miten Kremlin kyyhkyihin lasketusta Medvedevistä kehkeytyi haukka yhdessä yössä. Yhden teorian mukaan Medvedev pantiin Georgian johdon tekemän virhearvion jälkeen eräänlaiseen kremliläiseen miehuuskokeeseen, josta selviytymällä hän hankkisi kannuksensa.
Tätä teoriaa tukee se, että kriisin alussa pääministeri Vladimir Putin oli selkeästi ohjaksissa. Sittemmin Medvedev on noussut näkyvimpään rooliin, ja näyttäisi jopa siltä, että Putin jo pehmentelisi oppipoikansa kovimpia sanomisia.