Geely tehnyt jää­kaap­pe­ja ennen au­ton­val­mis­tus­ta

Kiinalainen Geely tunnettiin aikaisemmin jääkaapin osien valmistajana. Yhtiö ryhtyi valmistamaan autoja vasta vuonna 1997 ja on sen jälkeen kasvanut yhdeksi Kiinan suurimmista autonvalmistajista. Geelyllä on 12 000 työntekijää, ja se valmistaa noin 300 000 autoa vuodessa.

Volvon henkilöautojen myynti Zhejiang Geelylle varmistui keskiviikkona, vaikka kaupan rahoittamisesta ei ole vielä sovittu. Sekä yhdysvaltalainen Ford että Geely varmistivat tiedot kaupasta. Kyseessä on Kiinan suurin autokauppa.

Volvolla työskentelee nyt 20 000 ihmistä, joista noin 16 000 on Ruotsissa. Volvon tehtaat sijaitsevat pääasiassa Ruotsissa ja Belgiassa.

Ruotsalaiset jännittävät samaan aikaan toisenkin ruotsalaisauton, Saabin, kohtaloa. General Motors kertoi viime perjantaina alkavansa ajaa alas Saabin toimintoja, kunnes hollantilainen Spyker uusikin tarjouksensa automerkistä.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä