Siitä on tänään tasan 30 vuotta: Varsovan keskustassa olevan hotelli Forumin henkilökunta seisoi kuin liimautuneena hotelliaulan tv-ruudun edessä.
Ruudussa mursuviiksinen mies muikisteli ja allekirjoitti paperin sikarinpaksuisella ja 30-senttisellä kuulakärkikynällä. Vieressä istui kuin myrkyn niellyt mies, puku päällä.
Miehet olivat sähköasentaja Lech Walesa ja varapääministeri Mieczyslaw Jagielski. He allekirjoittivat Gdanskin Leninin telakan yli kaksiviikkoisen miehityslakon lopettaneen sopimuksen.
Muutama päivä aiemmin tilanne oli vielä aivan toinen. Telakan ulkopuolella Gdansk oli kuin varpaisillaan. Raitiovaunurähjät eivät kulkeneet.
Hotelli Heweliuksesta oli telakan portille muutama sata metriä. Telakka eli piiritystilassa. Lakossa olleet noin 17?000 duunaria pysyivät aidatulla telakka-alueella. Viinanjuonti oli kielletty, samaten jopa tupakointi sisätiloissa. Oli helle.
Neuvottelijat istuivat rakennuksessa nimeltään Sala BHP. Neuvotteluja oli helppo seurata, sillä ne kuuluivat kovaäänisten kautta. Piti vain löytää tulkki.
Illalla oli katolinen messu, jossa haalaripukuiset lakkolaiset olivat polvillaan. Portin seutu oli yhtä kukkamerta, ja puolalaispaavi Johannes Paavalin kuvia oli tiuhassa.
Gdanskin jännitys oli lievää verrattuna Szczecinin telakkaan silloisen DDR:n rajan tuntumassa. Epäluuloiset lakkolaiset vartioivat valokuvaaja Sverker Strömiä ja tämän kirjoittajaa silmä kovana. Kaupungilla juostiin siviilipukuisia poliiseja karkuun.
Maailma oli muutoinkin toinen. Gdansk oli tietoliikennemotissa, puhelimella pääsi Varsovaan, Szczecinistä toimi sentään telex. Suomalaisten tilannetta helpotti se, että Suomen ja Puolan välillä oli viisumivapaus.
Elokuussa 1980 rasvanahkaduunarit nousivat reaalisosialismia vastaan ennennäkemättömällä tavalla. Heidät nosti takajaloilleen ruoan hinnankorotus, mutta ykkössaavutukseksi nousi oikeus perustaa puolueesta riippumaton ammattiliitto.
NSZZ Solidarnosc, Niezalezny Samorzadny Zwiazek Zawodowy Solidarnosc. Riippumaton itsehallinnollinen ammattiliitto Solidaarisuus. Sen riemukulkua kesti joulukuuhun 1981, jolloin puoluejohtajakenraali Wojciech Jaruzelski julisti sotatilan.
Jälkeenpäin on käynyt ilmi, että Jaruzelski pyysi Kremliltä veljellistä apua, mutta ei saanut sitä. Hän joutui tekemään sen itse.
Syväjäädytystä kesti vuoteen 1988, jolloin uusi lakkoaalto pakotti kommunistivaltion pyöreän pöydän keskusteluihin. Ne johtivat 1989 vaaleihin, joissa yhdistyneen työväenpuolueen ja sen apupuolueiden piti saada parlamenttienemmistö.
Tunnettu brittijournalisti ja Puolan-tuntija Neal Ascherson kirjoitti The Independent -lehdessä sunnuntaina, että pyöreän pöydän sopimukseen jäi porsaanreikä. Vaalilain mukaan kaikkien ehdokkaiden piti nimittäin saada puolet annetuista äänistä. Vallanpitäjien ehdokaslistalla pyyhittiin pöytää.
Elokuussa 2010 Solidaarisuudella on takanaan loistava tulevaisuus. Se toimii yhä ammattiliittona, mutta sen mahti on mennyt. Sen touhuun suivaantunut Walesa ei edes osallistu liikkeen 30-vuotisjuhliin.
Solidaarisuus teki kuitenkin tehtävänsä. Voi aivan hyvin väittää, että vasta Mihail Gorbatshovin valtaannousu Neuvostoliitossa kaatoi koko sosialismin savijalkaisen jättiläisen. Näin on, mutta kyllä Solidaarisuus sahasi sen jalkaan ison kolon.
Solidaarisuus oli hankala pala tuon ajan Suomelle. Valtiojohto, puolueet ja ay-liike eivät tienneet, miten suhtautua siihen. Walesan lähettämille terveisille buuattiin journalistilakon lakkoiltamissa Helsingin Bottalla.
Nyt Puola on Euroopan unionin ja Naton jäsen. Ascherson arvioi, että jos Solidaarisuus ei olisi tehnyt mitä se teki, Puola voisi olla nyt Ukrainan tapainen takapajula.
Joten ei siellä Gdanskissa ihan turhaan lyöty hanskoja tiskiin.