"Arbeit macht frei", hoki italialainen urakkaryhmän johtaja tämän kirjoittajalle Auschwitzin porttikirjoitusta mukaillen 25 vuotta sitten. Paikka oli kuorma-autoja valmistavan MAN:n tehdas Münchenin pohjoispuolella. Kesärahoja tienaamassa ollut suomalaisopiskelija ei tietenkään ollut mikään oikea "Gastarbeiter", vierastyöläinen, mutta kiivaampaan työtahtiin hoputtanut italiaano sitä oli.
Giuseppe oli itse asiassa Gastarbeiterin ruumiillistuma, sillä toinen neljännesvuosisata aikaisemmin, juuri joulun alla vuonna 1955 Saksan liittotasavalta oli solminut Italian kanssa sopimuksen työvoiman värväämisestä. Kahden maan ulkoministerin Roomassa allekirjoittama sopimus ei ollut 50 vuotta sitten mikään suuri uutinen, mutta sillä oli kauaskantoiset seuraukset.
Sopimus avasi ovet ilmiölle, jota tänä päivänä kutsuttaisiin EU-slangilla työvoiman vapaaksi liikkuvuudeksi. Silloinen Länsi-Saksa teki vastaavat sopimukset Espanjan, Portugalin, Kreikan, Turkin, Marokon, Tunisian ja Jugoslavian kanssa. Vuoteen 1973 mennessä Saksan liittotasavaltaan oli matkannut paremman elämän toivossa 14 miljoonaa työntekijää.
Monet palasivat ennen pitkää kotiin taskut täynnä kallisarvoisia D-markkoja. Mutta osa jäi ja he muuttivat Saksan liittotasavallan kasvot aivan toisennäköisiksi. Ennen vierastyöläisten vyöryä Länsi-Saksa oli varsin homogeeninen maa, lähes tulkoon sellainen kuin natsit olivat arjalaisissa unelmissaan haaveilleet. Pienemmässä mitassa sama tapahtui myös DDR:ssä, joka otti vierastyöläisiä Vietnamista, Kuubasta, Kiinasta, Mosambikista ja Angolasta.
Ilman miljoonia vierastyöläisiään Saksan talousihme olisi ollut mahdottomuus. Ulkomaalaiset tekivät raskaimmat työt Ruhrin alueen teräsvalimoissa ja Mercedes-Benzin tehtailla Stuttgartissa. Heitä tuotiin maahan, kun Saksa tarvitsi halpaa työvoimaa talouden rattaita pyörittämään. Mutta ulkomaalainen oli se, jonka ensimmäisenä lähti, kun väkeä alettiin vähentää taantuman iskiessä. Vuonna 1973 liittokansleri Helmut Schmidt sulki portit kokonaan öljykriisin oloissa.
Myöhemmin ulkomaalaisia alettiin taas päästää maahan, mutta muuttoliike ei enää palannut 1950- ja 1960-lukujen mittoihin. Viime vuosina se on ollut 82-miljoonaisen maan kokoon suhteutettuna aivan olematonta.
Ulkomaalaisväestön sulauttaminen pääväestöön ei ole Saksassa ollut mikään suuri menestystarina. Monet ulkomaalaistaustaiset ovat eläneet Saksassa kuin kotiinlähtöä odotellen, omissa yhteisöissään, omine tapoineen ja kummallisuuksineen. On kunniamurhia, pakkoavioliittoja, islamin äärimmäisiä muotoja eli ilmiöitä jotka pelottavat pääväestöä ja ruokkivat ennakkoluuloja.
Suureen joukkoon mahtuu tietysti monenlaista väkeä, mutta Saksan valtion ponnistelut ulkomaalaisväestön integroimiseksi ovat olleet puolitehoisia. Tärkeä selittäjä Saksan koulujen heikkoon menestykseen kansainvälisissä vertailuissa on ulkomaalaistaustaisten lasten katastrofaalisen heikot oppimistulokset.
Vierastyöläisten juurtumista Saksaan on usein kuvattu heidän kielitaitoaan kuvaavalla tokaisulla "Du nix Deutsch" (sinä et ole saksalainen). 25 vuotta sitten MAN:n autotehtaan asuntolassa oli vaikeuksia saada unen päästä kiinni, kun kovaääninen turkkilainen musiikki ulisi ilmoille läpi yön. Saksalaiset schnitzelit eivät kelvanneet työnmaaruokalassa, vaan ruokatunti kului eksoottisten mössöjen lämmittelyyn alkeellisilla grilleillä.