Suomen Tähti 2002 -laulukilpailun on voittanut Gary Revel Jr. Lahtelainen solisti nousi torstaina ykköseksi kisassa, jolla etsitään uusia artisteja iskelmä- ja popmusiikkiin.
28-vuotias Revel Jr on alkujaan kotoisin Los Angelesista. Hän on asunut Suomessa kolme vuotta. Toistaiseksi on avoinna, laulaako Gary levylle suomeksi vai englanniksi.
Kakkossijalle Suomen Tähti -kisassa ylsi 26-vuotias turkulainen Sari Tuomi. Kolmanneksi valittiin Tangomarkkinat-finaalistakin tuttu Pohjanmaan tyttö Marika Paavola (20 v.) Reisjärveltä.
Suomen Tähti -karsintoihin osallistui tänä vuonna yhteensä 430 kilpailijaa, joista finaaliin pääsi 12 laulajaa. Uusien laulajien mittelö kisattiin Suomen Tähti -nimellä nyt viidennen kerran.