Gambler määrä ir­rot­taa tänään

Merivartioston saaman tiedon mukaan itäisellä Suomenlahdella karilla makaava kuivarahtialus Gambler pyritään irrottamaan tänään.

Merivartioston saaman tiedon mukaan itäisellä Suomenlahdella karilla makaava kuivarahtialus Gambler pyritään irrottamaan tänään. Sääolot alueella ovat nyt paremmat kuin eilen, jolloin tuuli ja aallokko esti operaation.

Aluksessa olevaa lannoitelastia ei näillä näkymin siirretä aluksen keventämiseksi ennen irrottamista, kuten aiemmin oli määrä tehdä. Sen sijaan vuotava polttoainetankki tyhjennetään ennen kuin hinaaja ryhtyy vetämään alusta karilta.

Jauhemaisella urea-lannoitteella lastattu Gambler on kiinni kivillä Somerin saaren edustalla Venäjän aluevesillä.

Aluksesta nähtiin lauantai-iltana erkanevan ohut öljykalvo. Vuoto on peräisin kevyttä polttoainetta sisältävästä tankista, johon oli jo aiemmin päässyt vettä sisään.

Ilmoita asiavirheestä