Kalevan vanhat kuvat esittelevät teollisuutta Pohjois-Suomessa ennen vuotta 2000. Oulun perinteiset teollisuuslaitokset Merijal, Oulu Oy ja Veljekset Åström heräävät eloon valokuvissa.
Mukana on teollisuuslaitoksia myös muualta pohjoisesta. Esimerkiksi Kemijärven sellutehtaan, Lapin Kullan ja Kajaani Oy:n toimintaa voi muistella kuvien kautta.