Suuren teltan kera omavaraisesti Brysselissä retkeilemässä käynyt ja EU:n johtajia tavannut Libyan diktaattori Muammar Gaddafi on kääntänyt maansa kurssia irti terrorismin ja joukkotuhoaseiden suosimisesta. Hänen arvaamattomuuttaan ei silti ole syytä unohtaa. Nopeat käänteet myös toiseen suuntaan ovat yhä mahdollisia.
YK, EU ja kaikki terrorismin vastaiseen taisteluun ryhmittyneet maat voivat toki olla tyytyväisiä siihen, että Gaddafi katsoo viisaaksi lähestyä maailman turvallisuudesta huolehtivia maita. Terroritekoja suunnittelevat eivät voi enää laskea löytävänsä varmaa tukikohtaa Libyasta.
Gaddafi kävi nyt ensimmäisen kerran Euroopassa 15 vuoteen. Hänen ojentamaansa käteen on kuitenkin tarttunut jo muun muassa Britannian pääministeri Tony Blair, joka vieraili hiljan Libyassa. Myös Yhdysvallat on ryhtynyt pitämään yhteyksiä Gaddafin hallitukseen.
Eleet ovat hämmentäviä, kun muistetaan Libyan järjestäneen Pan Amin lentokoneen räjäytyksen Skotlannissa Lockerbien kylän yllä 1988. Terroriteossa kuoli liki 300 ihmistä. Libya on sittemmin myöntänyt syyllisyytensä maksamalla tuntuvat korvaukset uhrien perheille. Tuollaisen maan johtajan kanssa veljeily sotii pitkään EU-kansalaisten oikeudentajua vastaan.
Ihmisoikeudet ovat Libyassa edelleen huonolla tolalla. On syytä toivoa, että yhteyden pito EU:n ja muidenkin länsimaiden kanssa saa Gaddafin siivoamaan tyyliään siltäkin osin. Lännen edustajien on kaikissa yhteyksissä syytä kertoa Libyalle, että muun muassa YK:n ihmisoikeuksien julistusta olisi syytä kunnioittaa maassa, joka ilmoittautuu rauhan etuvartioksi maailmassa. Mahdollisuudet viestin perille menoon lienevät tosin heikot, kun Gaddafi uhkailee palaamisella autojen räjäyttelyyn ja pommeilla vyöttäytymiseen, ellei hänen näkemyksiään oteta huomioon.
Libyan öljy- ja kaasuvarat ovat niin suuret, että lännessä riittää monella taholla ymmärtämystä nykyisessä määrin muuttuneelle Gaddafille. Keskusteluyhteyksien avautumisella voi perustella yhteydenpitoa johonkin määrään saakka, mutta kovin lämpimään ystävyyteen Tripolista tulleiden eleiden ei pitäisi vielä riittää.
Aivan ensimmäinen askel kohti nykyistä luotettavampaa Libyaa olisi se, että siellä sallittaisiin sisäistä keskustelua ja otettaisiin muutenkin askelia kohti demokratiaa. Maailmassa on sentään muitakin yhden ihmisen näkemyksien ja oikkujen varassa olevia valtioita, mutta suhtautuminen niihin ei saa vaihdella maan raaka-ainevarojen mukaan.
paakirjoitus@kaleva.fi