G8-maiden ilmastolinjaukset ovat yhä vailla todellista sisältöä. Suurten päästöleikkausten takarajan sysääminen vuoteen 2050 on vastuun väistämistä.
Yhdysvaltain presidentti George W. Bush teki viimeisessä rikkaiden teollisuusmaiden G8-ryhmän huippukokouksessa jotain, jota häneltä on odotettu jo kauan sitten. Hän sitoutui kasvihuonekaasujen päästöjen vähentämisessä määrälliseen tavoitteeseen. Bushin nimi on nyt ensimmäistä kertaa paperissa, jossa vaaditaan päästöjä alas 50 prosentilla.
Mutta tavoite koskee vasta vuotta 2050. Kääntäen tämä tarkoittaa samaa kuin jos Charles de Gaulle, Lyndon Johnson, Harold Wilson ja Leonid Brezhnev olisivat vuonna 1966 sopineet jotakin, joka olisi pantu täytäntöön vasta tänä vuonna.
Jo pelkkä ajatuskin on älytön. Poliittisten johtajien sopimuksilla on merkitystä vain, jos se velvoittaa heitä itseään. Muu on vain vastuun väistelyä. Japanin G8-julkilausuma ei sido nykypolvea mihinkään eikä kerro mitään siitä, kuinka päästöjen vähennys toteutetaan ja millaisiin välitavoitteisiin G8-maat sitoutuvat.
Siinä siis kaikki, mikä tällä hetkellä on poliittisesti mahdollista. Tosiasiassa kaikki tietävät, mistä kenkä puristaa. Mikään ei etene, ennen kuin Yhdysvalloissa on presidentinvaalit käyty. Voittipa ne kumpi ehdokas tahansa, selvä muutos asenteisiin on luvassa.
Bushin "myönnytyksen" ainoa hyvä puoli on siinä, että määrällisistä tavoitteista puhuminen saattaa helpottaa hänen seuraajansa sitoutumista todellisiin ja nopeisiin välitavoitteisiin. Sitä on syytä toivoa ja vaatiakin.
Japanin kokouksen päätteeksi G8-maat ja tärkeimmät kehittyvät maat antoivat vielä oman yhteisen ilmastojulkilausumansa, jossa ei enää ollut mukana mitään vuosilukuja tai määrällisiä vähennyksiä. Puhutaan syvistä leikkauksista, mutta niitä ei määritellä.
Tämä heijastaa sitä, että Intia, Kiina, Brasilia ja muut olisivat tahtoneet rikkailta mailta vahvempaa sitoutumista päästöjen vähennyksiin. Itse ne eivät aio leikkauslupauksia antaa, koska katsovat, että pääsyyllisiä ovat teollistuneet maat. Näkemys on ymmärrettävä, mutta ilmastonmuutoksen torjuntaa se ei helpota. Kiina on saattanut jo ohittaa Yhdysvallat maailman suurimpana päästöjen aiheuttajana.
G8-kokous osoitti, että ilmastonmuutos on noussut kansainvälisen politiikan asialistan ehdottomaan kärkeen - ja se on hyvä. Japanissa puhuttiin monista muistakin aiheista, esimerkiksi elintarviketilanteesta, ruoan hintojen noususta ja suurten valtioiden kahdenvälisistä suhteista. Ilmastokysymys hallitsi kuitenkin suvereenisti kaikkea kokousjulkisuutta.
Julkilausumien teksteissä pyöritellään hyvinkin vakuuttavasti nopeiden toimien tarvetta, mutta todellisiin tekoihin ei sitouduta. Näin ei voi jatkua. Silti kannattaa muistaa, että huippukokous oli ilmaston osalta pelkkää valmistautumista siihen, mitä pian on edessä.
Varsinaiset kansainväliset ilmastotavoitteet määritellään YK:n neuvotteluissa, joiden taustakokouksia käydään koko ajan ja joiden takaraja on Kööpenhaminassa ensi vuoden joulukuussa. Kaikki, mitä ilmastosta puhutaan nyt kansainvälisillä areenoilla, on pelkkää lämmittelyä Kööpenhaminaa varten.
Siihen mennessä Yhdysvaltain presidentti on vaihtunut, eikä Bushin lin-
jauksilla enää ole erityistä merkitystä. Silti kaikkien maiden saaminen samaan kelkkaan on uskomattoman suuri haaste. Kööpenhaminassa ei vastuuta enää voi lykätä lähes puolen vuosisadan päähän.