Rikkaiden teollisuusmaiden G7-ryhmän talousministerit ovat kokoontuneet Kanadan Halifaxissa. Ministerit julkistivat kokouksen päätteeksi lausunnon, jonka mukaan he luottavat maailmantalouden tulevaisuuteen. Kokouksessa keskusteltiinkin muun muassa keinoista saada viime aikoina horjunut maailmantalous jaloilleen.
Ministerit keskustelivat myös rahoitusmarkkinoista, maailman köyhimpien maiden velkatilanteesta, Argentiinan talouskriisistä ja terroristien rahoituksen estämisestä.
Talousministerit pääsivät sopuun kannastaan köyhimpien maiden velkoihin. He päätyivät siihen, että Maailmanpankin tulisi antaa 18-21 prosenttia jakamistaan varoista näille maille apuna lainojen sijasta.
G8-maiden - joihin kuuluu G7-maiden lisäksi Venäjä - ulkoministerit tapasivat Kanadassa jo aiemmin tällä viikolla. G8-huippukokous järjestetään kuun lopulla, sekin Kanadassa.