20 maan taloushuippukokous Washingtonissa ei välittömiltä tuloksiltaan jää historiaan, mutta jatkoa on luvassa. Muodostumassa saattaa olla eräänlainen maailman uusi johtoryhmä.
Kaksikymmentä johtajaa koolla maista, jotka edustavat 85 prosenttia koko maailman taloudesta. Tämä tosiseikka riittää jo yksin muistuttamaan siitä, että viikonloppuna Washingtonissa pidetty huippukokous oli poikkeuksellinen.
Nyt kyseessä ei ollut mikä tahansa kokoontuminen. Tapaaminen oli päämäärätietoinen, se synnytti uusia mekanismeja ja se muodostuu hyvin suurella todennäköisyydellä pysyväksi rakenteeksi. Tämä G20-nimellä tunnettu ryhmä päätti tavata uudestaan keväällä.
Seuraavaa kokousta varten perustettiin työryhmiä ja valtiovarainministereitä velvoitettiin tekemään valmisteluita. Washingtonin julkilausuma, vaikka sen teksti sinällään on varsin epämääräinen, antaa vahvan vaikutelman uuden prosessin alkamisesta. Selvä sisältö tosin yhä puuttuu.
Tähän asti on rikkaiden teollisuusmaiden G8-ryhmä tavannut säännöllisesti. Kiinan, Brasilian ja Etelä-Afrikan tapaiset maat ovat olleet siellä pelkkiä satunnaisesti kutsuttuja kokousvieraita. Tilanne on nyt muuttumassa. Washingtonin kokous kutsuttiin koolle maailman pahan talouskriisin vuoksi ja läsnä olivat kaikki tärkeimmät talousmahdit, sekä entiset että nousemassa olevat.
Tämä kokoonpano vastaa maailman nykytodellisuutta paljon paremmin kuin G8-ryhmä. Silti tosiasia on, että suurin osa maailman maista on näidenkin pöytien ulkopuolella. Suomi on mukana EU:n kautta.
Kokous oli virallisesti Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin koollekutsuma ja samalla hänen ilmeisesti viimeinen näkyvä esiintymisensä kansainvälisillä näyttämöillä. Virkaan astuva Barack Obama pysyi tahdikkaasti Washingtonista poissa.
Todellisuudessa Bush oli enää vain muodollinen isäntä. Vaikka hänen hallintonsa oli vaikuttanut kokouksen muotoon ja sisältöön, varsinaisia aloitteentekijöitä taustalla olivat Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy ja Britannian pääministeri Gordon Brown -- eurooppalainen parivaljakko, joka on ottanut talouskriisin hoidossa hyvin vahvan roolin. Alkaneen prosessin aikataulut taas on järjestetty niin, että kevään kokoukseen mennessä Obaman hallinto on jo täysillä mukana.
Koko järjestelyn päätavoitteena on muokata maailmantalouden rakenteita ja säätelymekanismeja uusiksi. Siinä Washingtonin kokous oli lähtölaukaus. Varsinaiset uutiset ovat näin vasta tulossa, jos ylipäätään ovat tullakseen. Käsillä on kuitenkin nyt todellinen ja ainutkertainen tilaisuus uudistaa esimerkiksi Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ja Maailmanpankin toimintaa.
IMF ja Maailmanpankki luotiin vuonna 1944, kun liittoutuneet pohtivat Bretton Woodsissa toisen maailmansodan jälkeistä maailmaa sodan ollessa vielä käynnissä. Silloin elettiin siirtomaa-aikaa. On selvää, että tuon ajan ja nykyhetken todellisuudet eivät enää kohtaa.
Sama koskee YK:n rakenteita, mutta niiden uudistaminen on ollut ja on yhä ylivoimaisen vaikeaa.
Washingtonin G20-kokouksen vaihtoehtona olisi ollut kaiken jatkuminen entisellään. Niin ei onneksi tapahtunut, sillä ainoa keino hallita nykyistä talouskriisiä on laaja, globaali yhteistoiminta. Oleellista on turvata avoimen talouden toimintakyky, ja jos se edellyttää uusia ja ennakkoluulottomia ratkaisuja, niitä on tehtävä. Nykyhetken ongelmista kertoo omaa karua kieltään se, että IMF tarvitsee itsekin kipeästi lisärahaa voidakseen antaa hätälainoja pulaan joutuville valtioille.