Kun eteläafrikkalainen vapaustaistelija Nelson Mandela virui vankina Robben Islandilla, maailmalla alettiin 1984 laulaa laulua ”Free Nelson Mandela”.
Kolme vuosikymmentä myöhemmin tarvittaisiin uusi tekijä laatimaan vapauttamista vaativa laulu ”Free Edward Snowden”.
Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n laittomuuksia maailmalle paljastanut Snowden, 30, ei ole vankilassa, mutta maanpaossa hän on ja voi joutua pelkäämään henkensä puolesta koko loppuelämänsä.
Asetelma on nurinkurinen. Snowden toi suurella henkilökohtaisella riskillä julki maailman mahtavimman urkintakoneiston tekemiä rikoksia. Jos Snowden palaisi nyt Venäjältä Yhdysvaltoihin, hän voisi saada siitä hyvästä elinkautistuomion.
Mikään Snowdenin välittämistä tiedoista ei ole osoittautunut vääräksi.
Totta, Snowden saattoi rikkoa teollaan lakia, mutta hänen rötöksensä ovat moninkertaisesti NSA:n rötöksiä pienempiä.
Olisi kuitenkin ihme, jos jopa itsessään Yhdysvalloissa perustuslain rikkomisesta syytetyn tiedusteluviraston pomot joutuisivat koskaan oikeuteen. Näin siitä huolimatta, että presidentti Barack Obaman nimittämä tutkintaryhmä tuomitsi NSA:n toiminnan.
Tämä kolumni lähti liikkeelle siitä, että Snowdenin tietoja julkisuuteen välittäneet amerikkalaislehti The New York Times ja brittilehti The Guardian julkaisivat uudenvuodenpäivänä painavat pääkirjoitukset, joissa vaadittiin Snowdenin armahtamista.
Etenkin amerikkalaislehden kannanotto on merkittävä. Yhdysvaltain ilmapiiristä Snowden-asiassa kertoo jotakin se, että keskustiedustelupalvelu CIA:n entinen pääjohtaja James Woolsey sanoi äsken, että Snowden ”pitäisi ripustaa kaulastaan kunnes hän on kuollut”.
Snowdenin arvostelijat ovat ihmetelleet Yhdysvalloissa, miksei hän kertonut rikosepäilyistään esimiehilleen.
Ihmettely on potaskaa. Snowden kertoi äsken The Washington Postille kertoneensa havainnoistaan kahdelle esimiehelleen NSA:ssa. He eivät reagoineet mitenkään.
The New York Times kirjoitti, että Snowden on tehnyt maalleen suuren palveluksen. Hän on kyllä tehnyt suuren palveluksen koko maailmalle paljastaessaan, kuinka Yhdysvallat on urkkinut esimerkiksi satojenmiljoonien eurooppalaisten teletietoja ja sähköposteja puhumattakaan Saksan liittokanslerin Angela Merkelin kännykän salakuuntelusta.
Urkitut tietomäärät ovat niin valtavia, ettei niitä voi mitenkään perustella terrorismin vastaisella taistelulla.
Valtiot ovat vakoilleet aina ja ovat aina vakoileva. Kysymys on kuitenkin siitä, hyväksymmekö me maailmankansalaiset sitä, että isovelivaltiot urkkiessaan rikkovat hävyttömästi kansalaisten yksityisyyden suojaa, jonka nimiin ne virallisesti vannovat.
Vakoilua harjoittavat valtiot ovat luonnollisesti vaivautuneita vakoilupaljastuksista. Tämä näkyi viime kesänä, kun Snowdenin ensimmäiset paljastukset yritettiin haudata nopeasti.
Syksyllä julki tulleet uudet tiedot menivät kuitenkin niin pitkälle, etteivät valtiot pystyneet enää painamaan niitä villaisella. Urkituilla valtioilla on silti tuskin kanttia ryhtyä ajamaan Snowdenin armahtamista tai kevennettyä rangaistusta.
Snowden liittyy tavallaan samaan sarjaan Venäjällä armahdettujen liikemies Mihail Hodorkovskin, Pussy Riot -aktivistien Marija Aljohinan ja Nadežda Tolokonnikovan sekä Greenpeace-aktivistien kanssa. Heitä voi pitää vuoden 2013 henkilöinä.
Presidentti Vladimir Putinilla oli omat itsekkäät poliittis-urheilulliset syynsä vapauttaa heidät kaikki parahiksi Sotšin olympialaisten aattona.
Obamalla ei ole vastaavanlaisia paineita tehdä samoin Snowdenille. Juuri siksi Obamalla olisi mahdollisuus tehdä aidosti hyvä työ ennen kuin hänen toinen presidenttikautensa päättyy.
Ei luulisi olevan Obamalle kovinkaan mieltä hivelevää ajatella, että hän päätyisi historiaan vähemmän armollisena presidenttinä kuin KGB-upseeri Putin.