Oulun elinkeinoelämä on noussut kanveesista Nokian kännyköiden romahduksen jälkeen, mutta kaupungin omassa taloudessa otetaan edelleen lukua. Tämä tuli jälleen esiin, kun kaupunginvaltuusto käsitteli maanantaina kaupunginhallituksen esitystä ensi vuoden budjetiksi ja vuosien 2018–2019 taloussuunnitelmaksi.
Budjettiesityksen huomiota herättävin piirre on menojen ja tulojen ammottava epätasapaino. Jotta suunnitellut investoinnit saadaan toteutetuiksi, uutta velkaa pitää ensi vuonna ottaa lähes 88 miljoonaa euroa. Summa on Oulullekin hätkähdyttävän suuri.
Kun kaupungin toimintamenot ovat ensi vuonna noin 1 220 miljoonaa euroa, yli seitsemän prosenttia menoista katetaan velalla. Maanantaisten puheenvuorojen yleisenä linjana oli toki puolueryhmästä riippumatta huoli tilanteesta. Siitä, miten tilanne käännetään paremmalle tolalle, kuultiin paljon vähemmän. Liian monessa puheenvuorossa jäi uupumaan konkretia.
Kunnallisvaalien alla paineita päättäjiä kohtaan tulee myös kaupungin organisaatiosta, jossa osalla työntekijäryhmistä on edelleen vaikeuksia havaita, mitä kello on taloudessa lyönyt. Tästä kertoo vaikkapa opettajia edustavan OAJ:n päätös viedä Oulun vuoden 2014 lomautukset käräjille.
Useakin puhuja totesi valtuustossa, että taloudenpidossa pitää katsoa yhtä vuotta kauemmaksi. Se on totta. Jos metodia noudattaa Oulun kohdalla, yksi päätelmistä on, että velanottoa on jatkunut jo aivan liian monta vuotta.
Ensi vuoden lopussa Oululla on velkaa 800 miljoonaa euroa. Iso osa siitä on siirrettyä verotusta, rahaa, joka myöhemmin kootaan kaupunkilaisilta.
Istuntosalissa nousi myös esiin tärkeä huomio velkamäärästä: nyt historiallisen matalien korkojen aikaan kaupungin korkomenot ovat noin 12 miljoonaa euroa vuodessa. Matalien korkojen kausi tuskin kuitenkaan jatkuu loputtoman kauan.
Jossain vaiheessa edessä on korkomenojen harppaus. Hyödyn niistä menoeuroista keräävät aivan muut tahot kuin oululaiset.
Kokoussalissa tehtiin myös esitys, että budjetti palautettaisiin viranhaltijoiden valmisteluun, jossa menot ja tulot pannaan tasapainoon. Kokoomuksesta tullut esitys saattoi olla tarkoitettu herätyshuudoksi, mutta muuten ehdotukselta puuttui uskottavuutta.
Esityksen tekijät eivät esimerkiksi kertoneet siitä, missä punakynää pitäisi vedellä. Kaiken lisäksi esitys tuli budjetin valmisteluaikatauluun nähden toivottoman myöhään.
Keskustelussa nousi niin ikään useaan kertaa esille ajatus, kuinka Oulun elinvoimaisuutta voitaisiin vahvistaa. Pitkällä jaksolla se onkin keskeinen keino myös kaupungin oman talouden vahvistamiseksi. Nämäkin ylevät tavoitteet pitäisi vain pystyä muuttamaan pureviksi päätöksiksi. Niistä on pulaa.
Loputtomasti ei talouden oikaisua voi panna hyllylle odottamaan sitä, että Oulun, Suomen ja maailmantalouden reipas kasvu tulee ja pelastaa. Entä jos ne eivät tulekaan tai kestävät vain hetken?
Pääkirjoitus