DENVER Los Angelesin Mikko Eloranta ampui joukkueelleen maalin, mutta se ei auttanut vierailijaa NHL-jääkiekon toisessa puolivälierässä Denverissä Coloradoa vastaan. Colorado voitti lauantaina läntisen lohkon ottelun 53 ja johtaa sarjaa voitoin 20.
Stanley-cupin voittoa viime vuodelta puolustavalla Coloradolla oli NHL:n runkosarjan aikana suuria vaikeuksia maalinteossa. Nyt denveriläisjoukkue on tehnyt kahdessa pudotuspelissä yhteensä yhdeksän osumaa.
Coloradon ryhdistäytymistä on auttanut osaltaan Peter Forsbergin paluu kaukaloon. Koko runkosarjan väliin jättänyt ruotsalaishyökkääjä pelasi ensimmäisen NHL-ottelunsa 11 kuukauteen ensimmäisessä puolivälierässä Los Angelesia vastaan. Hän syötti heti kaksi maalia.
Lauantaina Forsberg hääri Los Angelesin riesana vielä tuhoisammin. Ruotsalainen teki ottelussa maalin ja antoi kaksi maalisyöttöä. Jääaikaa hänelle kertyi noin 16 minuuttia.
Nyt tuntui jo paremmalta kuin ensimmäisessä puolivälieräottelussa, Forsberg tuumi.
Jalkani toimivat yhä paremmin. Se on askel oikeaan suuntaan. Joukkueemme voitti, ja se on minulle tärkeintä, Forsberg vähätteli omia tehopisteitään.
Forsbergin paluu on piristänyt ennen muita Kanadalle olympiakullan pohjustanutta Joe Sakicia. Runkosarjan lopussa uneliaasti pelannut Sakic keräsi lauantaina tehot 2+1. Hän tai Forsberg olivat järjestelemässä Coloradon jokaista maalia.
Suomen Eloranta teki urallaan NHL-pudotuspelien ensimmäisen maalinsa viemällä Los Angelesin 21-johtoon. Tämän jälkeen Los Angeles johti toista puolivälierää vielä 32. Vierailijalla oli maukkaita maalipaikkoja lisätä johtoaan, mutta muurina kiekon tiellä oli Coloradon maalivahti Patrick Roy.
Forsbergin tekemä 33-tasoitus ottelun puolivälissä ennakoi kotijoukkueen nousua. Steven Reinprecht kunnostautui viimeistelemällä voitto-osuman. Chris Drury sinetöi loppunumerot 53.
Jalkavaivaisena ensimmäisestä puolivälierästä poissa olleen Teppo Nummisen paluu piristi Phoenixin 31-voittoon San Josesta. Voiton arvoa korostaa se, että San Jose pelasi kotikentällään. Pudotuspeleihin monen yllätykseksi selviytyneellä Phoenixilla on seuraavaksi ottelusarjassa kaksi kotipeliä.Numminen sai San Jose vastaan peliaikaa 21 minuuttia. Phoenix meni Daymond Langkowin ja Daniel Brieren osumilla kahden maalin johtoon, kunnes Marco Sturmin 12-kavennus päätöserässä herätti kotikatsomon toiveet. Shane Doan ratkaisi ottelun vain 40 sekuntia Sturmin maalista ampumalla 31.
San Josen ainoan maalin syöttäjänä kunnostautui Teemu Selänne. kaikkiaan 19 minuuttia peliaikaa saanut Selänne laukaisi kiekon kerran Phoenix-maalin tolppaan.
Meillä oli varsinkin toisessa erässä hyviä maalipaikkoja, jotka olisi pitänyt käyttää hyväksi, pettynyt Selänne sanoi.
Selänne ei suinkaan ollut yllättynyt Phoenixin vahvasta aloituksesta San Josen kotihallissa.
Tiesimme, ettei Phoenixia vastaan tule helppoa. Se on vahva joukkue. Nyt meidän on vain aloitettava alusta, Selänne kommentoi joukkueiden 11-tilannetta.
Tämä on nyt tavallaan paras viidestä -ottelusarja, hän lisäsi.
Toronton suomalaispuolustajat Aki Berg ja Jyrki Lumme auttoivat varmalla pelillään joukkueen maalivahti Curtis Josephia torjumaan uransa 13. nollapelin NHL-pudotuspeleissä. Toronto voitti New York Islandersin Tomas Kaberlen ja Alyn McCauleyn maaleilla 20.
Joseph oli täystyöllistetty, sillä hänelle kertyi 31 torjuntaa. Toronto johtaa ottelusarjaa voitoin 20.
Nollan maalinsuulla piti Chicagoa vastaan myös St. Louisin Brent Johnson. St. Louis voitti Scott Mellanbyn ja Doug Weightin maaleilla Chicagon 20. Voitot ovat tasan 11.
Lauantain puolivälierien parasta maalivahtityöskentelyä esitti Ottawan Patrick Lalime, jota Philadelphian pelaajat eivät pystyneet ohittamaan. Ottawa kaappasi arvokkaan 30-vierasvoiton ja tasoitti ottelusarjan 11:een.
Ottawan Lalime pysäytti kiekon yhteensä 33 kertaa. Yhdestä hänen loistotorjunnoistaan sai alkunsa Ottawan vastahyökkäys, jonka Mike Fisher päätti arvokkaaseen 20-maaliin.
Ottawan suomalaishyökkääjä Juha Ylönen oli pohjustamassa vieraiden voittoa yhdellä maalisyötöllä. Ottawa oli ennen lauantain voittoaan hävinnyt 13 peräkkäistä vierasottelua NHL:n pudotuspeleissä.
NHL kirjasi lauantaina jälkeenpäin Saku Koivulle maalin, joka oli syntynyt Montrealin ensimmäisessä puolivälierässä Bostonia vastaan. Alun perin maali merkittiin Koivun seurakaveri Donald Audettelle.