Autourheilu, Rallicross
Siinä se sievästi käydä hörisee, pikkuinen Fiesta. Makean värinen ja selvästi kilpa-auto, mutta äkkikseltään nähtynä ei mitenkään muista poikkeava.
Ari Perkiömäki hyppää rattiin ja sompailee autonsa Iinatin montun starttipaikalle. Sisäpiiri työntää sormet korviinsa; muut läsnäolijat tietävät kohta miksi.
Kun kuljettaja polkaisee kaasua, helvetti repeää. Räjähtikö se? Fiestan suunnalta kuuluu sellainen pauke ja rätinä, että korvissa soi ja sulkijalihas toimii; onneksi.
Savun keskellä näyttää metelistä huolimatta seisovan ilmeisen ehjä auto. Katto ja konepelti yhä paikoillaan.
Tämä mörinä oli vasta karstanpoistoa. Seuraavalla potkulla lähdetään, ja Fiesta on hetkessä muilla mailla. Hiekkapilvi kertoo, että lujaa mennään.
Kierrokselta palaa pölyinen auto ja hikinen kuski. Rallicrossin kovimman tason auton vieminen montulla on leikkiä, josta on välillä leikki kaukana. Varsinkin silloin, kun viivalla on samaan aikaan kuusi yhtä liukkaasti liikkuvaa autoa.
"Joskus ennen ehti ajellessa vilkutella yleisölle, mutta ei tule tuttujen moikkailu mieleen tuon kyydissä. Maisema vaihtuu niin äkkiä, että ajaminen vaatii kaiken huomion", Perkiömäki sanoo ja aukoo nopeasti ajohaalareitaan.
Fiesta on helteellä kuin sauna. Keulalla on hehkuvan kuuma kiuas; sieltä sähähtää, kun löylyä pyydetään. Turboahdetusta moottorista irtoaa 550 hevosvoimaa tehoja ja nelivetoinen ajokki kiihtyy nollasta sataan 2,7 sekunnissa. Se on F1-autojen lukemia. Nätin pikkuauton konepellin alla jylläävät voimat, joiden hallitseminen on haastava homma.
Lue lisää torstain Kalevasta!