Fluo­raus vie te­ko­ham­paat suusta

Oulu Klassiset koko hammasrivin korvaavat tekohampaat ovat käymässä harvinaisiksi suomalaisten suussa.

Oulu Klassiset koko hammasrivin korvaavat tekohampaat ovat käymässä harvinaisiksi suomalaisten suussa. Suurin kiitos kokoproteesien tarpeen vähenemiseen kuuluu 60-luvulla aloitetulle järjestelmälliselle kouluhammashoidolle ja fluoraukselle.

"Fluoria purskuteltiin opettajan valvovien silmien alla. Tapahtui dramaattinen muutos parempaan", sanoo kliinisen hammashoidon erikoishammaslääkäri, hammaslääketieteen lisensiaatti Kai-Jeri Koskinen Oulun yliopistosta.

Koskisen mukaan Suomi on 60-luvulta lähtien ollut ennaltaehkäisevän hammashoidon mallimaa. Huolen aihetta kuitenkin on, sillä yhteiskunnan tiukka ote on kirpoamassa. Vastuu hammashoidosta on siirtynyt kotiin. Koskinen pelkää myös, että aikuisten pääsy nauttimaan julkisesta hammashoidosta saattaa olla pois lapsilta.

Hampaat
mukana hautaan

Hammaslääketieteen menetelmät ja materiaalit ovat kehittyneet kohisten viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Myös hammaslääkäreitä on rutkasti enemmän, joten hoitoa on tarjolla.

Kun hammaslääkäreitä oli harvassa, ei vaivoihin voitu uhrata useampaa hoitokertaa.

"Lääkäriin mentiin vain pakottavista syistä ja hoito suoritettiin kerralla alusta loppuun. Se tarkoitti yleensä hampaan pois ottamista", Koskinen kertoo.

Koskinen arvioi, että tämän päivän kolmekymppinen vie hautaan mukanaan kaikki hampaansa yhtä tai kahta lukuunottamatta. Useimmiten kyse on poistetuista viisaudenhampaista.

Erilaisia osaproteeseja, kuten keinojuuria ja siltoja saatetaan tarvita, mutta syynä eivät enää ole reiät, vaan erilaiset tapaturmat. Hampaita saattaa myös puuttua synnynnäisesti. Kokoproteesi on tulevaisuudessa erittäin epätodennäköinen vaihtoehto.

Hampaan poisto viimeinen keino

Proteesin valinta riippuu suun luutilanteesta. Implantit tulevat kysymykseen silloin, kun muut hampaat ovat hyvässä kunnossa. Irrotettavia proteeseja tarvitaan silloin, kun hampaita on puuttunut vuosikymmeniä ja ikenien luuharjanne on päässyt madaltumaan.

"Puhutaan ikenien kuivumisesta", Koskinen kansanomaistaa.

Hammaslääkärit pyrkivät säilyttämään potilaidensa omat hampaat mahdollisimman pitkään. Hammas suostutaan poistamaan vasta viimeisenä keinona, jos näyttää siltä, että hampaan menettäminen on joka tapauksessa todennäköistä.

Tavoitteena on ehkäistä purentavikoja. Hampaat ohjaavat purentaa, ja muutokset hammasrivissä saattavat iän myötä aiheuttaa ongelmia leukanivelissä. Alkuperäinen oma hammas on aina mitä tahansa proteesia parempi vaihtoehto.

Edes yksityisellä puolella ei yleensä suostuta poistamaan hammasta, mikäli ainoa peruste on kosmeettinen. Kosmeettinen hammashoito on kuitenkin yleistymässä.

"Ihmisiä kiinnostaa se, että hampaat ovat terveet ja myös näyttävät siltä. Ennen riitti, että oli jonkinlaiset naskalit", Koskinen sanoo.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä