Koira on ihmisen paras ystävä, flunssa ihmisen yleisin sairaus. Molemmat ovat kulkeneet kanssamme aamunkoitosta asti. Koira kellistyy mielellään matolle kun mukava ihminen alkaa sitä rapsutella.
Ihminen etsii lähimmän sängyn ja kaatuu siihen, kun flunssa alkaa kyhnyttää ja kutkuttaa ylähengitysteitä.
Flunssa kuuluu niin sanottuihin vilustumissairauksiin, joihin ei ole lääkitystä keksitty vaikka aikaa on muutama tuhat vuotta ollut.
Tartunta alkaa siten, että ääni rodstewartoituu, kasvot kalpenevat michaeljacksoniksi, puhe menee ihan mattinykäseksi.
Mitäpä olisi Keski-Euroopan mäkiviikon tarkastelu televisiosta ilman kipeää kurkkua, tukkeutunutta nenää ja kuin paksusta muovailuvahasta tehtyä päätä, johon lapset ovat käyneet kopaisemassa leikkivasaran pystyyn.
Nuhakuume tekee alakuloiseksi, mutta on sillä on myönteinen puolensa. Nenän tukkeutumisen seurauksena häviää täkäläinen pihkapersauksinen tapa lausua ulkomaisia kieliä väärin.
Kun avoimin nokkinemme lausuisimme saksalaisen mäkihyppypitäjän nimen että Ooperstorf, niin lentsun vaivaamina p-kirjaimet pehmenevät beeksi, teet deeksi. Sanomme Oberstdorf, Innsbruck ja että oliba diinä Goldbergeriltä pidkä hybby.
Ja oikein ääntämisemme kunniaksi haemme jääkaapista kaiken uhallakin yhden bischofshofenin.
Suomalaisiin omalaatuisuuksiin kuuluu, että kaikki terveysasemat laitetaan kiinni flunssa-aallon pyyhkäistessä yli maan.
Korkeimmat terveysviranomaisetkaan eivät tiedä syytä, miksi vastaanottoja suljetaan juuri tähän aikaan. Kai siinä yhdessäolon tuntu ja läheisyys lisääntyvät, kun vastaanottohuoneessa niiskuttaa yksi nuhakas joka neliöllä, joita on sata.
Tekisi se vain eetvarttia käydä lääkärille näyttämässä flunssaista minäänsä. Saisi oikein lääkemääräyksen, resebdin. Apteekissa ne eivät saisi siitä tolkkua, mutta mummo tekisi sen perusteella makoisaa kaalilaatikkoa, perheen musiikkilukiolainen siirtäisi mustejätökset nuottipaperille ja soittaisi ilmoille niin kauniin melodian.
petri.laukka@kaleva.fi