Kolumni

Finnair lentää le­veäm­min siivin Aasian koh­tei­siin

Kansallisen lentoyhtiömme Finnairin Aasia-strategia on osoittautunut varsinaiseksi menestystarinaksi. Finnair sai perjantaina Helsinkiin ensimmäisen uuden kaukoreittikoneensa Airbus 340:n, jota toimitusjohtaja Jukka Hienonen esikuntineen ylpeänä esitteli.

heino.ylisipola@kaleva.fi

Kansallisen lentoyhtiömme Finnairin Aasia-strategia on osoittautunut varsinaiseksi menestystarinaksi. Finnair sai perjantaina Helsinkiin ensimmäisen uuden kaukoreittikoneensa Airbus 340:n, jota toimitusjohtaja Jukka Hienonen esikuntineen ylpeänä esitteli.

Uutuudessa muun muassa siipien kärkiväli on kymmenisen metriä pidempi kuin vanhoissa koneissa, samoin siipien pinta-ala on suurempi. Isommat siivet säästävät pitkillä Aasian lennoilla polttoaineenkulutusta jopa kymmenen prosenttia. Samalla myös hiilidioksidipäästöjä tulee vähemmän.

Idän valloitus alkoi 1983, kun Finnair sai liikennöintiluvan Japanin pääkaupunkiin Tokioon. Reittiä lennettiin DC-10 -kalustolla Pohjoisnavan kautta. Kun lentoaika oli 14 tuntia, koneisiin piti rakentaa lisätankit. Siperian kautta reitti olisi ollut huomattavasti lyhyempi, mutta ylilentoluvat silloisessa Neuvostoliitossa olivat tiukassa.

Sitten Neuvostoliitosta tuli uudelleen Venäjä ja ylilentoluvista tuli pelkkä neuvottelukysymys. Hienonen kiittelee, että suorat lennot Siperian yli Kauko-idän kohteisiin on nerokas strategia, josta hän antaa aidon tunnustuksen edeltäjilleen. Finnairia tuskin olisi olemassa ilman Aasian liikennettä, ei ainakaan itsenäisenä lentoyhtiönä.

Finnairin Aasian liikenne on kasvanut viime vuodet 30 prosentin vauhtia, bisnes-luokka on erityisen suosittu. Millään muulla Finnairin eurooppalaisella kilpailijalla ei ole vastaavia kasvulukuja.

Finnair lensi kuusi vuotta sitten Aasiaan vain kahdeksan lentoa viikossa. Nyt niitä on 59 viikossa. Hienonen sanoo suoraan, että toimitusjohtajaa olisi pidetty pöpinä, jos tämä olisi ennustanut vuosituhannen vaihteessa nykyisen kasvun.

Lentoyhtiöt käyvät taivaalla koko ajan tiukkenevaa "kilpavarustelua": koneiden pitää kuluttaa polttoainetta aikaisempaa vähemmän, jolloin päästään pienempiin päästöihin ja koneiden pitää olla entistä hiljaisempia. Uudet hiljaisemmat Airbus-koneet mahdollistivat muun muassa sen, että Finnair sai pitkään kaipaamansa lisävuoron Tokioon.

Finnairilla on optio eli osto-oikeus yhteensä 30 Airbus-koneeseen. Kyseessä on Finnairin 83-vuotisen historian suurin investointiohjelma, hinnaltaan ydinvoimalan luokkaa eli noin kolme miljardia euroa.

Riski on siinä, jos Kiinan talous alkaa yskiä tai maassa puhkeaa levottomuuksia, joista bisnes kärsii. Jos Kiinan talous romahtaisi, se olisi hirvittävä tilanne paitsi Finnairille, niin koko Suomelle, sillä niin paljon meillä on siellä liiketoimintaa. Kaikkien edun mukaista on, että Kiinan kommunistinen markkinatalous ei aiheuta yllätyksiä.

"Kilpavarustelua" käydään myös matkustamon puolella. Kaukoliikenteen uusissa koneissa on sekä turisti- että bisnesluokassa uusi viihde- ja viestintäjärjestelmä. Jokaisen istuimen varustuksiin kuuluu satelliittipuhelin eli omalta istuimelta voi pirauttaa yksisuuntaisesti minne tahansa maahan ja kertoa terveiset taivaalta. Puhelimella voi soittaa myös koneen sisällä muille istuinpaikoille.

Tekstiviestejä voi lähettää kumpaankin suuntaan, kunhan ensimmäinen viesti lähtee lentokoneesta maahan, jotta vastaaja saa tarkan osoitteen. Se on hyvä palvelu esimerkiksi kotijoukkoja ajatellen.

Bisnes-luokan matkustajia hemmotellaan ensimmäistä kertaa Finnairin koneissa ikkunallisella vessalla. Siellä on kunnon ikkuna oikealla korkeudella, mutta ikkuna on pytyn takana!