Miesten lentopallofinaalien piti startata Vammalasta 7. huhtikuuta, mutta VaLePa ja Etta aloittavatkin sarjan jo kaksi päivää aikaisemmin 5. huhtikuuta. Myös kahden seuraavan finaalin päivämäärät muuttuivat alkuperäisestä suunnitelmasta. Vammalassa oli hallivarauksissa päällekkäisyyksiä, joten Yle, lentopalloliitto ja Etta suostuivat muuttamaan aikatauluja.
Ettan ensimmäinen kotiottelu on sunnuntaina 7. huhtikuuta. Ottelu pelataan Kastellin monitoimitalon salissa. Finaalisarjan neljäs ottelu eli Ettan toinen kotiottelu on keskiviikkona 17. huhtikuuta.
– Olemme varanneet myös toiseen otteluun alustavasti Kastellin monitoimitalon, missä ottelu myös suurella todennäköisyydellä pelataan, Ettan toiminnanjohtaja Markku Lappalainen kertoi.
Liiton sääntöjen mukaan finaaleissa katsomoon pitää mahtua vähintään 1 500 ihmistä, joten Etta ei voi pelata Oulun urheilutalolla. Monitoimitalon saliin järjestetään lisäpaikkoja.
Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa.
Finaalien ohjelma
Perjantai 5.4. VaLePa–Etta
Sunnuntai 7.4. Etta–VaLePa
Keskiviikko 10.4. VaLePa–Etta
Keskiviikko 17.4. Etta–VaLePa
Lauantai 20.4. VaLePa–Etta (tarvittaessa)
Maanantai 22.4. Etta–VaLePa (tarvittaessa)
Keskiviikko 24.4. VaLePa–Etta (tarvittaessa)