Elämän omistaminen järjelle ei välttämättä johda järkevään elämään, toteavat historioitsija Nigel Rodgers ja filosofian luennoija Mel Thompson, jotka vertaavat kahdeksan filosofin ajattelua heidän elämäänsä.
Moraalin alueella temmeltävä filosofia voi olla hämäävää ja vaarallistakin. Pahimmaksi nähdään Friedrich Nietzsche, vaikka hänet kytkettiin natsien oppeihin vastoin tahtoaan.
Älyllinen intensiivisyys nosti hänet yli-ihmisen visioihin, mutta hänen oma elämänsä ei johtanut mihinkään - mies kuoli kuppaan ja kurjuuteen.
Entä kertooko Arthur Schopenhauerin pessimistinen filosofia enemmän hänen omasta elämästään kuin maailmasta? Hän oli varakas ja terve mutta silti "itsekäs ja synkkämielinen moukka, jonka tapa kohdella toisia ihmisiä ja erityisesti naisia olisi häpeäksi kenelle tahansa".
Kirjantekijät löytävät hyvän syynkin: Schopenhauerin äiti tunsi voimakasta vastenmielisyyttä omia lapsiaan kohtaan, ja myös tyttären elämästä tuli säälittävä.
Idealismin ikoni Jean-Jacques Rousseau saarnasi vanhemmuuden vastuuta, mutta hylkäsi itse kaikki viisi lastaan orpokotiin, muistamatta edes syntymäpäiviä. Hän syytti maata epätasa-arvosta, eleli rikkaiden siivellä ja tunsi vetoa sadomasokistiseen seksiin.
Myöskään Bertrand Russellin valistuneet ajatukset eivät estäneet häntä olemasta katastrofaalinen isä, aviomies ja haaremiherra. Hän puhui "ilkein kasvoin" maailmanrauhasta ja rakkaudesta, vaikka läheisille naisille ja lapsille kävi hänen takiaan huonosti.
Vielä 80-vuotiaana Russell vietteli poikansa vaimon ja väitti, ettei uskottomuus tuhoa avioliittoa vaan mustasukkaisuus. Hän esitti pasifistia, vaikka oli vaatinut ydiniskua Neuvostoliittoon, ja liittyi Sadankomiteaan, jonka perusti hänen ilkeä oppilaansa "Russellin kyy".
Maailmankaikkeudessa ei ole sisäänrakennettuna ehdottomia arvoja, joten ihmisellä on vapaus rakentaa itse oma arvomaailmansa, opetti Martin Heidegger, kunniallinen perheenisä.
Mutta hänet kuvataan paitsi natsismin profeetaksi myös "säälimättömäksi saalistajaksi", joka saattoi houkutella naiivin opiskelijan sänkyynsä ja hylätä sitten.
Hitlerin koulukaveri Itävallan Linzistä oli Ludvig Wittgenstein, upporikas filosofi, jonka kolme veljeä teki itsemurhan. Hän oli homoseksuaali ja tyranni, joka sai raivokohtauksia ja pahoinpiteli opettajana jopa pikkutyttöjä.
Jean-Paul Sartren luovuutta on ihmetelty. Se selittyy osin pillereillä, alkoholilla, kahvilla ja tupakalla, unikin tuli lääkkeellä. Hänen eksistentialisminsa nousi siis manipuloidusta aivokemiasta. Rumaksi ja ylimieliseksi mieheksi hänellä oli laaja haaremi.
Sartre poti insestipelkoa äitiinsä ja katsoi, että rakkaus johtaa sadismiin tai masokismiin. Niihin se johti ainakin postmodernisti Michel Foucaultin, jonka aids-kuolema tuli yllätyksenä. Homoksi hänet oli kyllä tiedetty pitkään, etenkin San Franciscon sadomasokistien salongeissa.
Kirjantekijät haluavat pelastaa nämä kahdeksan filosofia "kiusalliselta pyhittämiseltä", mutta he pystyvät myös sijoittamaan heidät aatehistoriaan tasokkaasti.