Tommi Uschanov: Mikä vasemmistoa vaivaa? Teos 2008.
Filosofiaa Helsingin yliopistossa opiskellut ja opettanut Tommi Uschanov (s. 1975) tuulettelee jo teoksensa esipuheessa vahvasti omia kykyjään.
Erityistä sadomasokistista iloa hän sai vasemmiston vaalitappiosta, josta Uschanov toteaa kuivakasti: "Tulos antoi minulle vainoharhaista tyydytystä pahimpien maalailujeni käydessä toteen."
Paradoksaalista kyllä, SDP tuntuu olevan Uschanoville itselleen läheisin puolue. Hän analysoi omaa sijoittumistaan puoluekartalla seuraavasti: "Katson kuitenkin edustavani suhteellisen epämääräisessä mielessä sosiaalidemokraattista ajattelua muita vasemmistolaisia ajatteluperinteitä vastaan."
Uschanov rohkenee kuitenkin kieltäytyä viime tipassa armosta olla SDP:n listoilla eduskuntaan pyrkineen Thomas Wallgrenin kampanja-avustaja. Kieltäytymisen perustelut repesivät lopulta kokonaiseksi pamflettikirjaksi nielaisten sisäänsä aiemmin kirjoitetun esseen.
Sosiaalidemokratia ei siis tämän päivän Suomessa ole Uschanoville sellaista vasemmistolaisuutta, jota sen tulisi olla: koskettavampaa, konkreettisempaa, historiatietoisempaa.
Erääksi vasemmistopoliitikkojen pahimmista puutteista Uschanov määrittelee psykologisen pelisilmän puuttumisen.
Vasemmisto toimii hänen mukaansa liian usein juuri niin, miten sen oletetaankin toimivan: Partaradikalismi oli 60-luvulla itse itseään syventävä kierre, samoin myöhempien aikojen "ituhipit" ja "sosiaalitantat" ovat olleet kuin itseohjautuvia ohjuksia.
Uschanov ravistelee käsityksiä ja kehottaa nuoria uuden polven vasemmistolaisia paradoksaalisiin ulostuloihin: "Pelaan golfia mutta vastustan yksityisautoilua." Tai: "Olen yrittäjä, mutta äänestän demareita."
Uschanov kirjoittaa terävällä kynällä ja heittelee paljon piikkejä. Osansa kritiikistä saavat niin Paavo Arhinmäen ontot kehut SKDL:n roolista hyvinvointivaltion rakentajana kuin J. P. Roosin harkitsemattomat arviot Lasse Lehtisestä.
Muuten, Lehtistä Uschanov ei aiemmin ole arvostanut, mutta Roosin kommenttien jälkeen tuntee muka myötätuntoa häntä kohtaan.
Uschanovin väitteet ovat paikoin kärjistettyjä ja hyvin subjektiivisia. Minä-kerronta on hänelle hyvin ominaista.
Jotkut väitteet herättävät ihmetystä, toisinaan hän yltää hienoihin oivalluksiin.
Edellisen kannalle käännyin lukiessani ensimmäistä kohtaa viidestätoista esimerkistä, joiden avulla tosiasioita voidaan "käyttää vasemmistolaisesti": "Pitkän aikavälin historiallinen vertailu osoittaa, että maailmantalouden nykyistä globalisaation astetta on paisuteltu yli äyräiden. Talous on tällä hetkellä suunnilleen yhtä globalisoitunutta kuin se oli 1910-luvun alussa juuri ennen ensimmäistä maailmansotaa."
Kuka uskoo tämän?
Parhaimmillaan kirja yltää antamaan sitä mitä lupaakin: terävä-älyistä huutia vasemmiston väärille valinnoille. Perusteltu argumentointi ja historia-ajattelun puuttuminen vaivaavat filosofin mielestä hänelle itselleenkin läheistä vasemmistoa.
Uschanovin räiskähtelevä pamflettiteos kuvastaa hieman ontuvanakin uudestisyntyvän, sivistyneemmän, korkeatasoisemman ja realistisemman vasemmistolaispolven esiinmarssia.
Uschanov osaa noukkia parhaat palat historiasta ja hyödyntää niitä nykyajassa.
Vain harva lukija on todennäköisesti samaa mieltä Uschanovin kanssa kaikista hänen kummallisuuksistaan, mutta poliittis-historiallista viihdettä teos kyllä tuottaa lukijalleen - samoin mielenkiintoisen yhteiskunnallisen laboratorionäkymän.